Haminan Teatteri vaikeuksissa

Haminan Teatterin tulevaisuus on hämärän peitossa vakavien talousvaikeuksien vuoksi. Teatterin kassa on tyhjentynyt kaupungin pyytämään tilavuokraan.

teatteritaide
Haminan teatteri
Haminan teatteri toimii Raittiustalossa kaupungin keskustassa.YLE / Arttu Horttanainen

Teatterin kaupungilta vuokraaman Raittiustalon vuokra on korotusten jälkeen noussut 5500 euroon kuukaudessa, josta teatterille jää nettomaksettavaa yli 3300 euroa.

Haminan Teatterin puheenjohtaja Satu Kankala sanoo, ettei teatterilla ole mitään mahdollisuuksia maksaa vuokraa.

- Hinta on korotusten jälkeen kohtuuton, Kankala huoahtaa.

Kankalan mukaan tilanteen jatkuessa teatterin on luovuttava tiloista ja palattava vierailunäytäntöihin.

Teatteri saa tulonsa pääasiassa lipputuloista ja kaupungilta. Kaupunki jakaa Haminan Teatteriyhdistykselle vuosittain erilaisina avustuksina yli 65 000 euroa.

Kankala kertoo, että ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen on vaikeaa, koska yritykset epäilevät rahojen menevän suoraan kaupungin kassaan. Kovan käyttöasteen vuoksi teatteri ei myöskään voi vuokrata tiloja muille.

Kesän ajalta tuplavuokra

Lisäksi teatteriväkeä kismittää Bastionissa järjestetystä kesäteatterista peritty lisävuokra. Bastionin vuokran lisäksi teatteri maksoi Raittiustalon vuokraa kesän ajan. Bastionin kulut nostivat teatterin koko vuoden vuokramäärän n. 75 000 euroon.

Teatteri myös haki kaupungilta alkukesästä avustusta toiminnanjohtajan palkkaamiseen. Kaupunki ei suostunut 24 000 euron avustuspyyntöön.

Kankalan mukaan toiminnanjohtaja on välttämätön, sillä työnjohtotehtävät ja muiden asioiden hoitaminen vievät kohtuuttomasti aikaa.

- Asioiden hoidon työmäärä ylittää selkeästi harrastuksen tason, Kankala sanoo.

Haminan Teatterin tuotannoissa työskentelee vuosittain 10:stä 20:een henkeä.

Vaikeuksista huolimatta teatterin syyskauteen kuuluu kaksi ensi-iltaa. Ensi viikolla näytäntöön tulee Ritva Kanervan ohjaama Varvara-monologi. Loppuvuodesta ensi-iltansa saa Jyrki Koskimiehen ohjaus Opri.

Lähteet: YLE Kymenlaakso