1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Menestysnäytelmä Skavabölen pojat päätyi valkokankaalle

Q-teatterin 1990-luvun alun menestysnäytelmä Skavabölen pojat nähdään nyt elokuvaversiona. Kulttisuosion saavuttanut perhedraama taipui elokuvaksi ohjaaja Zaida Bergrothin käsittelyssä.

kulttuuri
Rupert (Lauri Tilkanen) ja Evert (Iiro Panula) vannovat verivalan veljesten kesken: valehdella ei saa, eikä kuolla ennen toista.FS-Film

Skavabölen pojat -elokuvan taustalta löytyy merkittävä suomalainen teatteritapahtuma 1990-luvun alusta: Antti Raivion käsikirjoittama ja ohjaama näytelmä Skavabölen pojat nosti Q-teatterin välittömästi uuden suomalaisen teatterin kiehtovimmaksi tulokkaaksi. Sen jälkeen näytelmä on saavuttanut klassikkoaseman, ja sitä on versioitu myös muissa teattereissa.

Elokuvan ohjaaja Zaida Bergroth näki itse näytelmän kahden veljeksen kohtalosta vuonna 2004.

- Minä tiesin heti, että olen nähnyt jotain itselleni tärkeää. Se oli silloin perjantai, kun näin sen näytelmän ja mietin sitä koko sen viikonlopun ja hankin käsiini näytelmätekstin. Sitten soitin jo maanantaina Antti Raiviolle eli se oli nopeaa toimintaa, naurahtaa Bergroth.

Näytelmä kiinnosti myös muita elokuvantekijöitä

Antti Raivio oli aluksi hyvin epäileväinen elokuvahankkeen suhteen, koska hän ei ollut nähnyt juuri valmistuneen Bergrothin aiempia ohjauksia. Lisäksi muutama muukin elokuvantekijä oli aiemmin kaavaillut Skavabölen poikien saattamista valkokankaalle. Näistä syistä elokuvaprojektin kanssa ei kiirehditty, kertoo Zaida Bergroth.

- Me jotenkin oikeaan aikaan juttelimme Antti Raivion kanssa tästä hankkeesta. Yhteistyö aloitettiin hyvin rauhassa, ja Antilla oli ikään kuin oikeus perääntyä, jos hänestä olisi alkanut tuntua siltä, että me emme löydä yhteistä kieltä. Onneksi Antti päätti sitten luottaa meihin ja minuun, Bergroth sanoo.

Skavabölen pojat -elokuva saattaa poikia myös jatko-osia

Skavabölen pojat -elokuvassa seurataan kahden veljeksen lapsuutta vanhempien avioeron jaloissa. Elokuvassa on mukana osa Q-teatterin alkuperäisnäytelmän näyttelijöistä, muun muassa Tommi Korpela ja Elina Knihtilä.

- Myös Antti Raivio tekee elokuvassa pienen cameo-roolin, ja Hannu Kivioja, joka näytteli alkuperäisessä näytelmässä vanhempaa veljeä Rupertia, esiintyy elokuvassa isoisänä.

Antti Raivio on kirjoittanut Skavabölen pojille myös jatko-osan, näytelmän Huokausten Laakso ja kolmaskin osa veljesten tarinasta on suunnitteilla. Zaida Bergroth pitää mahdollisena, että myös jatko-osat nähtäisiin aikanaan valkokankaalla.

- Kyllä me joskus olemme Antin kanssa heittäneet, että ei voi tietää mitä näille veljeksille tulevaisuudessa tapahtuu, Bergroth virnistää.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset/ Jenni-Maarit Koponen

Lue seuraavaksi