Tuulivoima pelottaa Raippaluodossa

Raippaluotoon on syntynyt tuulivoiman vastustajista kansalaisryhmä, joka pelkää alueen menettävän maailmanperintökohteen statuksen.

tuulienergia
Raippaluoto.
Hans-Mikael Homgren/YLE

Raippaluodon länsirannikolle suunniteilla oleva tuulivoimapuisto herättää keskustelua. Raippaluodossa toimii kansalaisryhmä, joka on muodostunut noin 30:stä tuulivoiman vastustajasta. Ryhmä haluaa laajentaa maailmanperintöaluetta tuulipuistohankkeen vastustamiseksi.

Suurena huolenaiheena kansalaisryhmällä on maailmanperintökohde-statuksen menettäminen. Metsähallituksen erikoissuunnittelija Susanna Ollqvist pitää huolta aiheellisena, vaikka statuksen menettäminen ei voikaan tapahtua välittömästi.

Enimmillään 45 myllyn puisto

Raippaluodon länsirannikolle on suunnitteilla suurimmillaan 45 tuulimyllyn puisto. Tuulivoimapuiston suunnitelmat ovat tällä hetkellä ympäristövaikutusten arvioinnin alaisena. Viidesosa suunnitellusta tuulivoimapuistosta sijaitsee Merenkurkun saariston maailmanperintökohteen sisäpuolella.

EPV Tuulivoima Oy:n suunnitteleman puiston koko on 2530 hehtaaria. Kyseinen ehdotus on maakuntakaavaan varattua tuulivoiman tuotantoaluetta huomattavasti laajempi. Maakuntakaavaan tehty varaus tuulivoimatuotantoa varten on noin 650 hehtaarin suuruinen ja sijaitsee kokonaan maailmaperintökohteen ulkopuolella.

Kansalaisadressilla vastustajia

Tuulivoimapuiston suunnitelmat ovat vasta alkusuoralla, mutta ovat saaneet jo puiston vastustajat liikkeelle. Kansalaisryhmän tekemä aloite tuulivoimahankkeen vastustamiseksi keräsi 615 kansalaisen tuen. Ryhmä on lähettänyt aloitteen Unescon maailmanperintökeskukseen heinäkuun lopulla. Yksi huolista on maailmanperintökohteen statuksen menetys. Metsähallituksen erikoissuunnittelija Susanna Ollqvist pitää huolta aiheellisena, vaikka statuksen menettäminen ei voikaan tapahtua välittömästi.

- Mahdollisesti Unesco voi sitten myöhemmässä vaiheessa, jos tehdään näin laaja tuulivoimapuisto, sanoa Suomelle, että nyt se poistetaan. Mutta ensiksi siinä on olemassa sellainen "World heritage in danger" -luettelo, jolle maailmanperintökohde voi joutua, kertoo Ollqvist.

- Tässä ei vielä olla tekemässä rakentamispäätöksiä, vaan tutkimme sitä, mille paikalle tätä kyseistä suunnittelualuetta puistoa voidaan rakentaa. Sen takia alue on suuri, että sen sisältä löydettäisiin yksittäisiä, pienempiä paikkoja, mihin tuulivoimaa voitaisiin sijoittaa, kertoo EPV Tuulivoima Oy:n toimitusjohtaja Tomi Mäkipelto.

Merenkurkun saaristo hyväksyttiin geologisin perustein maailmanperintöluetteloon kesällä 2006.

Lähteet: YLE Pohjanmaa