Kalliomäki suomii keskustaa

SDP:n kansanedustaja Antti Kalliomäki kritisoi keskustaa historiansa unohtamisesta ja kokoomuslaisesta politiikasta. Kalliomäki sanoo keskustan Verkkoapilan haastattelussa pelkäävänsä, että keskusta on osin tietoisesti ja osin tietämättään hylkäämässä hyvinvointivaltion ja vuosikymmeniä kestäneen SDP-yhteistyön.

talous
SDP:n kansanedustaja Antti Kalliomäki.
YLE

Kalliomäki kritisoi keskustaa myös historiansa unohtamisesta. Kalliomäki muistuttaa, että maalaisliitto-keskusta ja sosialidemokraatit rakensivat aikoinaan turvallisuuspoliittisen konsensuksen ja loivat hyvinvointivaltion. Kalliomäen mukaan nykyisen hallituksen synty on muodostumassa valitettavaksi vedenjakajaksi.

Entinen valtiovarainministeri sanoo, että verotuksen progressiosta luopuminen ja tasaveroon suuntaavan nykyhallituksen veropoliittinen linja nakertaa pohjan hyvinvointivaltion rahoitukselta. Kalliomäki näkee, että keskustassa on nykyään vahvoja voimia, jotka ajattelevat kokoomuksen tapaan. Samaan aikaan Kalliomäki kuitenkin toteaa, että keskustasta löytyy paljon myös niitä, joiden mielestä vanhaa yhteistyötä ei saisi unohtaa.

Elokuussa Kalliomäki sanoi Uutispäivä Demarin haastattelussa, että SDP:n tavoitteet edellyttävät hajurakoa sekä keskustaan että kokoomukseen. Kalliomäen mukaan kumpikaan puolue ei tule muuttamaan verolinjauksiaan sellaisiksi, että SDP voisi ne hyväksyä. Tällöin Kalliomäki sanoi, että rakentaisi seuraavan hallituksen SDP:n varaan mutta jättäisi kokoomuksen ja keskustan ulos sen kokoonpanosta.

Lähteet: YLE Uutiset