EKP piti koron prosentissa

Euroopan keskuspankki piti odotetusti ohjauskorkonsa tasan yhdessä prosentissa, jossa se on ollut toukokuusta lähtien. Vielä vuosi sitten korko oli 4,25 prosenttia.

talous

Euroopan keskuspankki aloitti ohjauskoron laskemisen vuosi sitten syksyllä, kun rahoituskriisi alkoi muuttua talouden taantumaksi.

Korkoa ehdittiin laskea yhteensä seitsemän kertaa. Keskuspankin ohjauskorko näyttää suuntaa myös asuntolainojen viitekorkoina käytetyille euribor-koroille.

Yleinen oletus on, että EKP pitää ohjauskoron matalalla vielä pitkälle ensi vuoteen asti. Taloudessa näkyy jo kasvun merkkejä, mutta taantumaa ei vielä toisaalta voi julistaa kokonaan päättyneeksi.

Prosentin taso sopiva

Trichet'n mukaan euroalueen korkotaso on tällä hetkellä "sopiva".

- Talouden lasku on nyt loppunut ja käynnissä on vakautumisen vaihe. Pian alkaa talouden hidas elpyminen, Trichet kuvaili tilannetta.

Euroalueen talouskasvu voi pankin mukaan toipua odotettua nopeammin elvytyksen, luottamuksen vahvistumisen ja ulkopuolisen kysynnän ansiosta.

Elpyminen voi puolestaan hidastua markkinoiden hermoilun, raaka-aineiden kallistumisen, protektionismin tai maailmantalouden epätasapainon vuoksi.

Ennuste koheni

EKP on lieventänyt ennustettaan euroalueen talouden supistumisesta tänä vuonna.

Euroalueen bruttokansantuote supistuu EKP:n uuden ennusteen mukaan tänä vuonna 3,8-4,4 prosenttia. Kesäkuussa keskuspankki ennusti talouden supistuvan 4,1-5,1 prosenttia.

Ensi vuonna EKP odottaa talouskasvun olevan -0,5 ja +0,9 prosentin haarukassa. Kesäkuussa ennustehaarukka oli -1,0 - +0,4 prosenttia.

Kuluttajahintojen keskuspankki ennustaa nousevan 0,2-0,6 prosenttia tänä vuonna ja 0,8-1,6 prosenttia ensi vuonna.

Keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet sanoi tiedotustilaisuudessa, että inflaatiopaineet pysyvät matalina keskipitkällä aikavälillä.

- Odotamme hintavakauden säilyvän keskipitkällä aikavälillä, mikä parantaa euroalueen kotitalouksien ostovoimaa, Trichet sanoi.

Lähteet: YLE Uutiset, Startel