Perinnekasvit kukkivat Kalkkisissa

Maatalousympäristö on parhaimmillaan perinnemaisemassa. Luonto-Liiton Hämeen piirin Ahomansikka-hanke hoitaa 60:ta perinnemaisemaa Hämeessä.

Kalkkinen, Asikkala
Kukkaloistoa Kalkkisten niityllä.Marjo Kuisma

Yksi hoitokohteista sijaitsee Asikkalassa, aivan Kalkkisten kyläkeskustan tuntumassa. Hehtaarin alue oli vielä muutama vuosi sitten täysin pusikoitunut, mutta nyt se kukoistaa ja tuo mieleen vanhojen Suomi-filmien maiseman.

- Lampaat laidunsivat täällä vielä vuonna 1991, mutta sen jälkeen alue on ollut oman onnensa nojassa. Kolme vuotta sitten raivasimme täältä vesakkoa ja harmaaleppää, ja sen jälkeen olemme vuosittain niittäneet vadelmaa, koiranheinää, koiranputkea ja muuta korkeaa kasvillisuutta niin, että matalat kukat saavat paremmin tilaa, kertoo Luonto-Liiton Hämeen piirin projektipäällikkö Marjo Kuisma.

Ja toden totta, nyt kukkaloistoa pääsee ihailemaan. On kelta-apilaa, siankärsämöä ja keto-orvokkia, ja uhanalaiset keltamatara ja etelänhoikkaängelmäkin viihtyvät Kalkkisten perinneniityllä.

- Aidon keltamataran tuoksu on niin upea, että siitä tulee aina lapsuus mieleen, Marjo Kuisma iloitsee.

Lampaiden ja lehmien korvikkeita

Perinnemaisemat ovat syntyneet valtaosin ihmisen työn tuloksena eli laiduntamalla tai perinteisellä niittotaloudella. 1800-luvun lopusta tähän päivään tultaessa perinnemaisemat ovat hävinneet melkein olemattomiin. Erilaiset projektit ja hankkeet kuitenkin pyrkivät pitämään kaunista kulttuuriperintöä elossa.

Kalkkisissa ahkeroivat perinnemaisemanhoitajat Esa Karppinen, Tom Keskumäki, Timo Oksanen ja Mikko Mäki-Hoimela.

- Tämä on hyvää hyötyliikuntaa rauhallisessa ympäristössä luonnon helmassa, miehet vakuuttavat.

- Tällaisina aurinkoisina päivinä varsinkin hommasta nauttii. Kun syksy tulee, pitää juoda lämmintä teetä päivän mittaan, ettei flunssa pääse iskemään, Tom Keskumäki lisää.

Käytössä ovat raivaussahat, viikatteet, sakset, kirveet ja oikeastaan kaikki puutarha- ja metsätyökalut.

- Me ollaan tavallaan lampaiden ja lehmien korvikkeita, Tom Keskumäki nauraa. Näin vanhat maisemat saadaan pysymään avoimina ja tyylikkäinä, ja jäljelle jää vain se kasvusto, joka täällä oli eläinten laiduntaessakin.

Lähteet: YLE Lahti