Tähtihetki: Kunniattomat paskiaiset

Tarmo Poussun mielestä Kunniattomat paskiaiset kasvaa omillaan toimivaksi veriseksi veijaritarinaksi. Anu Silfverberg taas pitää elokuvaa miellyttävänä yllätyksenä: runsaana, ajatuksia herättävänä ja hauskana.

kulttuuri
Kuva elokuvasta Inglourious Basterds
Universal Pictures

Poussu: Tyrmistyttävä loppuhuipennus

Quentin Tarantinon odotettu sotaelokuva ei nouse tekijänsä huipputöiden ( Reservoir Dogs, Pulp Fiction, Jackie Brown) tasolle, mutta ainakin se jättää taakseen ohjaajan edellisen hengentuotteen Death Proof. Toisen maailmansodan historiaa huolettomasti uusiksi kirjoittava Kunniattomat paskiaiset on tekijälleen tyypillisesti täynnä elokuvalainoja ja -viittauksia, mutta kasvaa myös omillaan toimivaksi veriseksi veijaritarinaksi.

Elokuvan käsikirjoitus kietoo yhteen kaksi näennäisesti erillistä tarinaa lukuisine sivuhaaroineen. Toinen päätarina kertoo Yhdysvaltain juutalaisten muodostamasta sissiryhmästä, jonka tehtävänä on kylvää kauhua natsien keskuuteen miehitetyssä Ranskassa. Ryhmän johtajaa esittää leveällä teksasilaisaksentilla puhuva Brad Pitt. Tätä osuutta elokuvasta innoittaa Robert Aldrichin 1964 ohjaama sotaleffa Likainen tusina.

Toisessa päätarinassa elokuvateatteria Pariisissa pitävä nuori juutalaisnainen Shosanna (Mélanie Laurent) joutuu sotasankariksi nouseen saksalaissotilaan (Daniel Brühl) romanttisen mienkiinnon kohteeksi. Kun sotilas junailee Shosannan teatteriin natsien sotilasjohtoa kiinnostavan propagandaelokuvan kutsuvierasnäytöksen, nainen tajuaa vihdoin saavansa tilaisuuden kostaa natsien teurastaman perheensä puolesta.

Elokuvan kolmas ja herkullisin päähenkilö on itävaltalaisen Christoph Waltzin esittämä ylitsevuotavan kohtelias ja tappavan vaarallinen natsiupseeri, joka tunnetaan lempinimellä ”Juutalaisten metsästäjä”. Cannesin festivaaleilla Waltz palkittiin persoonallisesta roolityöstään parhaana miesnäyttelijänä.

Tarantinon tapaan Kunniattomat paskiaiset sisältää mauttoman brutaaleja väkivaltakohtauksia, mutta ne eivät peitä elokuvan ansioita: kihelmöivän taidokkaita dialogikohtauksia, voimakkaita, lähes parodian rajoille paisuteltuja henkilöhahmoja sekä yllätysten täyttämää tarinaa, joka kiertyy viettelevän hitaasti kohti tyrmistyttävää loppuhuipennusta.

Eikä pidä unohtaa elokuvan tehokaasti käytettyä musiikkia, joka taitaa olla alusta loppuun muista leffoista lainattua. David Bowien Kissaihmisiin säveltämä hittibiisi Putting Out Fire saa vihdoin arvoisensa kohtelun valkokankaalla.

Tarmo Poussu

Silfverberg: Oikeasti provosoiva ja yllättävä

Syksyn ensi-illoissa näyttää korostuvan elokuvantekijöiden halu käsitellä elokuvaa. Pedro Almodóvarin ja Jim Jarmuschin uutuudet kommentoivat ja viittailevat ohjaajien omiin ja elokuvahistorian suuriin töihin, ja nyt vuorossa on Tarantino. Se että hän lainailee ja viittailee ei toki yllätä, mutta tällä kertaa jälki on kiinnostavampaa kuin aikoihin. Toiseen maailmansotaan sijoittuva elokuva leikkii historialla, elokuvien muuttuvilla merkityksillä ja poliittisella muutos- ja tuhovoimalla.

Siinä missä Tarantinon viimeaikaiset elokuvat ovat preferoineet muotoa sisällön kustannuksella, Kunniattomat paskiaiset on miellyttävä yllätys: runsas, ajatuksia herättävä, hauska. Se onnistuu myös oikeasti provosoimaan ja yllättämään, missä ohjaajan viime vuosien elokuvat ovat epäonnistuneet.

Kuten niin monet Tarantinon elokuvat, tämäkin on kostotarina. Juonen ohi ei tarvitse kauas kurkistaa nähdäkseen, että tarinassa natseja rankaisee (Yhdysvalloissa varsin juutalaisvaltainen) filmiteollisuus itse. Elokuva suorastaan vilisee kaksoismerkityksiä ja viittauksia. Yhdessä kekseliäässä kuvassa mustan miehen hahmo seisoo varjona vasten valkokangasta. Kankaalle heijastuu natsipropagandaelokuva, mutta miehen edessä on tulenarkaa filmimateriaalia keossa, joka tuo visuaalisesti mieleen Auschwitchin vitriineissä lepäävät kasat ihmisten kenkiä, silmälaseja, hiuksia.

Elokuvan suhde todellisuuteen on varsin löyhä. Kunniattomat paskiaiset ei ole uskollinen historialle, ja natsitkin ovat siinä ennemminkin elokuvista tuttuja hahmoja, jotka ovat jo kauan sitten irronneet todellisuudesta.

Brad Pittin rooli jää tuntemattomamman suuruuden varjoon: elokuvan parhaan roolin tekee natsiupseeria esittävä itävaltalainen Christoph Waltz.

Anu Silfverberg