Sienimyrkytykset olivat odotettavissa

Tampereen Sieniseuran varapuheenjohtaja Lasse Kosonen pelkäsi myrkytystapauksia jo ennakolta. Tänä vuonna valkokärpässientä on ollut poikkeuksellisen paljon.

sienet

Hyvä apuväline sienestäjälle on kunnon kuvallinen sienikirja, joskin tuntomerkit , värit ja muu ulkonäkö saattavat vaihdella riippuen sienen kasvupaikasta.

Pirkanmaalla esiintyy Suomen sienilajeista noin pari tuhatta. Koko maassa niitä on yli 4000.

Suurin osa niistä on syönnin kannalta kelvottomia pahan makunsa tai hajunsa takia. Syötäviä löytyy pari sataa, myrkyllisiä on paljon vähemmän. Myrkyllisimmästä päästä ovat suippomyrkkyseitikki, valkokärpässieni, myrkkynääpikkä ja korvasieni raakana.

Valkokärpässientä tänä vuonna runsaasti

Valkokärpässientä on tänä vuonna poikkeuksellisen paljon. Runsaus vaihtelee vuosittain, siihen saattaa vaikuttaa monikin tekijä kuten sää ja lämpötilat.

Myrkytystapauksia olikin odotettavissa, toteaa Kosonen. Hänen mielestään pitäisi myrkkylajien runsautta tarkkailla, jolloin vaarasta voisi tiedottaa jo etukäteen.

Valkokärpässieni sekoittuu helposti valkoiseen kuusiherkkusieneen, mutta ne erottaa helttojen väristä ja hajusta.

Syötävä kuusiherkkusieni tuoksuu lievästi anikselta ja sen heltat ovat tummahkot toisin kuin valkokärpässieneni , joka on heltoiltaan valkoinen ja joka tuoksuu raa’alta perunalta. Vain kokeneen sienestäjän kannattaa ylipäätään poimia valkoisia sieniä, suosittelee Kosonen.

Myrkkysientä ei saa syödä palaakaan

Punainen kärpässieni ei ole niin vaarallisen myrkyllinen. Valkokärpässientä ei sen sijaan saa syödä pientäkään palasta. Siinä on vaarallisia solumyrkkyjä jotka aiheuttavat maksassa kuolion.

Joitain sieniä voi syödä siltäänkin raakana, joskin sitä ei enää nykyään suositella.

Suomalaiset sienet kiinnostavat esimerkiksi Kaakkois-Aasiasta maahamme tulleita. Turistit lähtevät Kososen mielestä mielellään sieniretkille.

Tampereen Sieniseuran varapuheenjohtaja Lasse Kosonen on tunnettu myös alan kirjoittajana. Hänen uusin sienikirjansa on nimeltään ”Parempi sieni korissa”.

Lähteet: YLE Tampere / Mauri Tikkamäki