1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vesikulkuneuvot

Estelle ei saapunutkaan Ouluun

Reilun kaupan laiva Estelle ei saapunut kiertueellaan lainkaan Ouluun ja Kemiin. Laiva on tällä hetkellä Turussa teknisten ja miehitysongelmien takia. Laivan toimintaa esitellään kuitenkin Oulussa Kirkkotorin koulutuskeskussa illalla.

Kuva: YLE

Esitys alkaa kello 18.

Kiertueellaan Estelle on etsinyt laivalle vapaaehtoisia kunnostajia sekä lahjoittajia. Suomen suurin liikenteessä oleva purjelaiva kaipaa kunnostamista, sillä sen on tarkoitus purjehtia Meksikoon loppuvuodesta 2011.

- Tarkoituksena on tuoda lasti reilun kaupan kahvia tai muuten oikeudenmukaisesti pienviljelijöiltä hankittua kahvia, kertoo Uusi Tuuli ry:n puheenjohtaja Jyri Jaakkola.

- Samalla tutustutaan Meksikon poliittiseen ja yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Siellä on isoja mielenkiintoisia kansanliikkeitä, jotka vaativat demokraattisempaa hallintoa ja oikeudenmukaisempaa taloutta, hän jatkaa.

Myös maan ihmisoikeustilanne kiinnostaa estelleläisiä.