Rocktähdet ovat huolissaan bändipeleistä

Rocktähdet ovat huolissaan Rock Bandin ja Guitar Heron kaltaisista, soittamista imitoivista peleistä. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelemien muusikoiden mukaan pelinappuloiden painelu on jo suositumpaa kuin oikea kitaransoitto.

viihde

Esimerkiksi the Rolling Stonesin entinen basisti Bill Wyman sanoo, että videopelit vähentävät nuorten innostusta oikeaan soittoharrastukseen. Wymanin mukaan bändipeleihin käytetty aika on usein pois nuorten musiikkiharrastuksesta.

- Yhä harvempi jaksaa nähdä vaivaa hallitakseen oikeasti jonkin instrumentin. Se on sääli, BBC:n haastettelema Wyman sanoo.

Samoilla linjoilla on myös Pink Floydin rumpalin Nick Mason. Hänen mukaansa musiikkipelit ovat kiinnostavia ja innostavia, mutta niissä on myös omat ongelmansa.

- Kieltämättä minua ärsyttää kun omat lapseni pelaavat Guitar Heroa tai vastaavaa peliä. Jos he käyttäisivät saman ajan oikean kitaran soittoon kuin nappien paineluun, he olisivat jo pirun hyviä soittajia, Mason toteaa.

Yksi Rock Band -pelin kehittäjistä, Alex Rigopulos on eri mieltä. Hänen mukaansa soittoharrastuksen ensimmäiset vuodet ovat usein haastavimmat, ja moni luopuu harrastuksesta kun kehittymistä ei tapahdu tarpeeksi nopeasti.

- Bändipelit inspiroivat jatkamaan, sillä ne näyttävät vilauksen siitä, mitä aidan toisella puolella voi aloittelevaa muusikkoa odottaa, Rigopulos sanoo.

Pelibisnes hyödyttää toki myös ammattimuusikoita. Pink Floydin Masonin mukaan pelihankkeisiin osallistuminen kiinnostaa yhä useampia artisteja, sillä esimerkiksi videopeleistä on tullut yhä varteenotettavampi kanava musiikin myynnille ja markkinoille.

Lähteet: YLE Uutiset