1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tornio

Tornion nettisivut nurin

Tornion kaupungin nettisivut ovat nurin. Kaupungin verkkopalvelusuunnittelija Yrjö Nurkkala kertoo, että vika havaittiin maanantaiaamuna.

Tornion internetsivut ovat nurin. Verkkopalvelusuunnittelija Yrjö Nurkkalan mukaan vian epäillään johtuvan perjantai-illan ukkosesta. Kuva: YLE Perämeri

Nurkkalan mukaan vika on nettipalvelimessa. Vian epäillään johtuvan perjantai-illan ukkosesta, joka aiheutti ainakin joidenkin kytkinten laukeamisia.

Asiaa selvitetään parhaillaan järjestelmän toimittajan kanssa. Viallinen palvelin on vajaat kolme vuotta vanha.

Nurkkalan mukaan osa kaupungin sivuista toimii, mutta niille pääsee vain suoralla osoitteella.

- Viasta on haittaa myös kaupungin sisäiselle viestinnälle, sillä Tornion oma intranet ei toimi, sanoo Nurkkala.