1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Jamppa Tuominen

Jamppa Tuominen sai muistomerkin

Iskelmälaulaja Jamppa Tuominen sai muistomerkin Oulun hautausmaalle. Tuomisen sukuhaudan yhteyteen pystytetty muistomerkki paljastettiin keskiviikkona.

Oulun hautausmaalla sijaitsevalle Tuomisen haudalle pystytettiin syyskuussa 2009 muistomerkki, johon on sijoitettu lasilevyjen väliin laminoitu kuva Tuomisesta. Kuva: Antti Pylväs / Yle

Jamppa Tuominen ponkaisi iskelmälavoille vuonna -76 järjestetystä Iskelmähaavi-laulukilpailusta ja lauloi uransa huipulla 80-luvun alussa. Ainutlaatuisesta tenoriäänestä tunnetun Tuomisen muistomerkin pystyttivät Jamppa Tuomisen fani-klubi sekä Oulu-seura, yhteistyössä oululaisten yritysten kanssa. Vuonna 1998 Kanarian saarilla kuollut Jamppa Tuominen olisi tänä vuonna täyttänyt 60 vuotta.

Oulu-seuran hallituksen jäsen ja Fani-klubin jäsen Mauno Heikkilä pitää muistomerkkiä hyvin merkittävänä sekä muusikon suvulle että Fani-klubin jäsenille. Fani-Klubi on puuhannut muistomerkkiä vuodesta 2006 alkaen.

- Kyllä kai tämä on jonkinlainen ratkaisu siihen, että kun levy-yhtiö ei aikanaan lähtenyt tähän hankkeeseen, niin me saimme tällaisen kollegion koolle. Tällä tavalla saimme tällaisen merkin 60-vuotislahjaksi tähän Tuomisen sukuhaudalle, kertoo Mauno Heikkilä muistomerkin ääressä.

Muistomerkissä on Jamppa Tuomisesta Kanarian saarilla otettu kuva, joka on laminoituna lasilevyjen väliin. Oulun hautausmaan pääportin läheisyydessä sijaitseva hauta muistomerkkeineen on näkyvällä paikalla.

- Kun pääportista tullaan hautausmaalle, niin siitä ei kukaan ohi mene, ilman että huomaisi Jampan muistomerkin, Heikkilä arvioi.