Lauritsalan ruoissa ei ollut ruokamyrkytysbakteereja

Perjantain näytteistä on tehty ruokamyrkytysbakteerien ja näytteiden hygieniaa kuvaavat mikrobimääritykset. Selvitykset jatkuvat mm. mahdollisista homemyrkyistä.

Kuva: YLE Etelä-Karjala

Lähes kaikki viime perjantaina otetuista näytteistä tehdyt tutkimukset ovat valmistuneet keskiviikkona. Näytteet tutkittiin Ramboll Analytics Oy:ssä Lahdessa.

Maanantaina otetut lisänäytteet valmistuvat ensi viikolla. Raaka-aine- ja elintarvikenäytteitä on lähetetty myös Helsinkiin Eviraan homemyrkkymäärityksiin.

Elintarvikkeiden tutkimusten ohella selvitystä tehdään Lappeenrannan seudun ympäristötoimen laatimalla kyselyllä, johon kouluruokaa syöneet oppilaat ja opettajat vastaavat. Vastausten käsittely aloitetaan ensi viikolla.

Keittiössä on myös tarkastettu tarjottujen ruokien valmistuksen kulku sekä omavalvonnan kirjaukset.

Lähes 200 Lauritsalan yläkoululaista ilmoitti saaneensa vatsaoireita viime perjantaina. Suurin osa oli syönyt ohrapuuroa.