EU:n ilmastotarjous: 15 miljardia

EU:n komissio tarjoaa alikehittyneille maille enimmillään 15 miljardin euron vuosittaista tukea, jos nämä osallistuvat omalta osaltaan ilmastonmuutoksen estämiseen, ilmoitti ympäristökomissaari Stavros Dimas torstaina.

EU:n ympäristökomissaari Stavros Dimas. Kuva: Olivier Hoslet / EPA

Komission julkistama summa on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, mutta kehitysmaat ja ympäristöjärjestöt yrittivät viimeiseen saakka saada sitä nostettua.

Ympäristökomissaari Dimas toivoo esityksen vauhdittavan ilmastoneuvotteluja, jotka ovat käytännössä junnanneet paikoillaan vaikka Kööpenhaminan kansainväliseen kokoukseen on enää vajaat kolme kuukautta aikaa.

- Meillä ei ole vaihtoehtoja. Kööpenhaminassa on saatava aikaan kunnianhimoinen ja laaja sopimus, jotta se vastaa tarpeita, Dimas vaati lehdistötilaisuudessa.

Dimas kertoi komission arvioineen, että kehitysmaiden rahantarve on noin 100 miljardia euroa vuodessa aina vuoteen 2020 asti. Tämä raha riittäisi kehitysmaiden teollisuuden ja energiantuotannon muuttamiseen vähäpäästöiseksi. Samalla annettaisiin tukea köyhien maiden maataloudelle, jotta ne selviäisivät ilmastonmuutoksen tuomista sadonmenetyksistä.

Alun perin EU arveli joutuvansa itse maksamaan jopa 13 - 24 miljardia euroa, mutta komissio päätti jättää Yhdysvalloille suuremman maksuosuuden.Tarvittavasta sadasta miljardista eurosta osa on määrä kattaa teollisuuden, sekä lento- ja laivaliikenteen päästömaksuilla.

Tarjous ei koske Kiinaa ja Intiaa

EU:n komission hahmottelema tarjous on nyt pohja neuvotteluille. Tarjous ei kuitenkaan koske kehittyviä maita kuten Kiinaa ja Intiaa, jotka ovat myös vaatineet rikkaiden maiden tukea. Päinvastoin niiltäkin odotetaan köyhimpien rahoittamista.

- Jos Yhdysvalloilla on vaikeuksia sitoutua kunnianhimoisiin päästövähennystavoitteisiin, on Kiina kova pala rahoitusneuvotteluissa, arvioi komission ympäristöosastolla toimiva johtaja Timo Mäkelä

Komission laskuopilla Suomen rahoitusvastuuksi tulisi alussa muutama miljoona. Vuoteen 2020 mennessä Suomen maksuosuus voisi nousta aina 200 miljoonaan euroon vuodessa.

Ympäristöjärjestöt ovat jo ehtineet moittia EU-komission tarjousta. Greenpeacen edustajan mukaan EU yrittää selvitä ilmaston pilaamisesta lankeavasta maksusta vain jättämällä juomarahan.

Viisi EU-maiden ulkoministeriä on parhaillaan laajalla kiertomatkalla, jonka tarkoitus on vakuuttaa suurimpien saastuttajamaiden päättäjät yhteisen ilmastosopimuksen taakse. Ryhmään kuuluvat Tanskan, Britannian, Ranskan, Ruotsin ja Suomen ulkoministerit.

Uudesta ilmastosopimuksesta Kioton sopimuksen umpeuduttua on tarkoitus sopia Kööpenhaminan ilmastokokouksessa 7.-18. joulukuuta.