1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Arctic Sea seilaa edelleen arvailujen ja huhujen merellä

Itämerellä heinäkuussa kaapatun Arctic Sean salaperäinen tarina ei suostu väistymään uutisotsikoista. Tapaus Arctic Sea on jo tähän mennessä osoittautunut malliesimerkiksi siitä, miten nopeasti väärät tiedot ja disinformaatio leviävät kansainvälisessä joukkotiedotuksessa internetin aikakaudella.

Kuva: EBU

Arctic Sean tarina oli jo lähtökohtaisesti houkutteleva tiedotusvälineille, sillä tapauksessa oli runsaasti kansainvälisen agenttitrillerin piirteitä. Laivakaappaus Itämerellä on erinomaisen poikkeuksellinen tapaus, ja pitkä epätietoisuus laivan kohtalosta kasvatti kiinnostusta entisestään.

Asiallisen informaation puutteessa kansainvälinen media joutui tyytymään erilaisten asiantuntijoiden spekulaatioihin ja muun muassa venäläisen merenkulkualan Sovfracht-internetsivuston kautta levinneisiin arvailuihin laivan sijainnista. Tiedonjanoinen media on taipuvainen tarttumaan kaikkiin tiedonmuruihin.

Epämääräisyys ei suinkaan loppunut laivan kiinniottoon Kap Verden lähistöllä, koska Venäjän viranomaiset ovat luoneet otolliset kasvuolosuhteet kaikenlaisille salaliittoteorioille ja epämääräisille huhuille.

Miksi Venäjän viranomaiset aluksi kertoivat, että laiva kuljetettaisiin aina Venäjän Mustanmeren satamaan Novorossijskiin asti? Miksi laivan miehistöä on kielletty kertomasta tapahtumista?

Nato-suurlähettiläs myönsi disinformaation

Venäjän Nato-suurlähettiläs Dmitri Rogozin myönsi 17.8. pian Arctic Sean kiinnioton jälkeen, että viranomaiset olivat syöttäneet medialle väärää tietoa rahtialuksen liikkeistä varmistaakseen laivan vapautusoperaation onnistumisen.

Rogozinin lausunto ei ainakaan lisännyt luottamusta. Helposti herää jopa kysymys, miksi Rogozin ylipäätään niin kovin auliisti myönsi disinformaation eli väärän tiedon levittämisen.

Oliko syynä peräti se, että kaiken Arctic Sean tapausta ympäröineen julkisen kohinan seassa olikin esiintynyt myös sellaisia paikkaansa pitäviä tietoja, joilta Venäjän viranomaiset halusivat kaivaa pohjaa saattamalla epäilyksenalaiseksi koko tuonaikaisen informaatiotulvan?

Juuri näin puhalletaan lisää happea salaliittoteorioiden hiillokseen.

Sunday Timesin ohjusteoria

Arvostettu brittiläinen The Sunday Times -sanomalehti kirjoitti 6. syyskuuta, että Arctic Sea -rahtialukseen oli kätketty venäläisiä ohjuksia salakuljettavaksi Iraniin, mistä Israelin tiedustelupalvelu Mossad olisi päässyt perille. Mossad puolestaan ilmoitti Venäjän viranomaisille, että entiset Venäjän sotavoimien upseerit olivat salaa lastanneet S-300-ohjuksia Arctic Sea-laivaan Venäjän Itämeren satamassa Kaliningradissa ennen kuin laiva matkasi Pietarsaareen hakemaan sahatavaralastia.

Jotta Kreml ei menettäisi kasvojaan, luotiin peitetarina laivakaappauksesta. Sunday Times perusti väitteensä nimettöminä pysyttelevien israelilaisten ja venäläisten sotilaslähteiden kertomiin tietoihin.

Itse asiassa hyvin samankaltaisia epäilyksiä oli jo esitetty yhdysvaltalaisen Time-aikakauslehdessä artikkelissa 31. elokuuta.

Lähteinä Timen artikkelissa mainittiin muun muassa Viron sotavoimien entinen komentaja Tarmo Kouts ja Eho Moskvy -radiokanavan politiikan kommentaattori Julia Latynina.

Myös Nord Stream vedettiin mukaan

YLE Uutisten haastattelussa Tarmo Kouts myös kytki tapauksen Venäjän ja Saksan Itämeren pohjaan suunnittelemaan Nord Stream -kaasuputkeen ja epäili, että Venäjä halusi näyttää sotilaallista voimaansa Arctic Sea -operaatiossa.

Virolaisnäkökulmaa arvioidessa kannattaa muistaa Viron ja Venäjän kireät suhteet. Virossa vastustetaan jyrkästi Venäjän ja Saksan pyrkimyksiä rakentaa Nord Stream -kaasuputki Itämeren pohjaan.

Timen ja Sunday Timesin artikkeleissa esitetyt pohdinnat salaisen lastin luonteesta ja tapausten kulusta ovat lähes identtisiä. Keskeisenä erona on, että Sunday Times pohjaa artikkelinsa nimettömiin venäläisiin ja israelilaisiin sotilaslähteisiin.

Nimettömillä lähteillä on tarkoitusperänsä

Lähteillä ja erityisesti nimettömillä lähteillä on usein omat intressinsä. Sunday Timesin artikkelia arvioidessa on hyvä ottaa huomioon, että Israelin sotilaslähteiden intresseissä saattaa olla Iranin muodostaman uhkan korostaminen.

Israelia huolettaa Iranin ydinohjelma ja Iranin kovan linjan presidentti Mahmud Ahmadinejad, joka on saavuttanut kyseenalaista mainetta muun muassa Natsi-Saksan toteuttaman juutalaisten joukkotuhon epäilijänä.

Israelin hallituspiireistä löytyy varmasti tahoja, jotka olisivat valmiita kannattamaan sotilasiskua Iranin ydinohjelmaa vastaan. Väitteet Iranille kuljetettavista korkean teknologian ohjuksista saattavat siis olla propagandaa Iranin uhan korostamiseksi.

Lisäksi ohjusteoria saattaa epäluulonalaiseksi myös Venäjän, joka tunnetusti on YK:n turvallisuusneuvoston pysyväisjäsen ja siten mukana myös Iranin ydinohjelmasta käydyissä neuvotteluissa.

Venäjän motiivien kyseenalaistaminen kyseenalaistaa samalla senkin, kannattaako ydinohjelmakiistaa edes yrittää ratkoa neuvotteluissa ja YK:n turvallisuusneuvoston kautta.

Tiedustelulähteet levittävät myös propagandaa

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun nimettömät tiedustelulähteet levittävät pahaenteisiä huhuja luodakseen otollista mielipideilmastoa mahdollisille sotilasoperaatioille. Tällaista toimintaa harjoittivat myös Yhdysvaltain ja Britannian hallinnot perustellakseen hyökkäystä Irakiin vuonna 2003.

Sittemmin New Statesman -lehdessä julkaistussa Spies and their lies -artikkelissa (27.9.2007) toimittaja David Rose muisteli katkerasti tiedusteluviranomaisten kanssa käytyjä taustakeskusteluja, jotka vakuuttivat hänet ja monet muutkin toimittajat Irakin joukkotuhoasevarastoista ja Irakin johdon yhteyksistä al-Qaida-verkostoon. Katkera pettymys oli, että väitteet eivät pitäneetkään paikkaansa.

Tiedustelupalveluiden kaikessa hiljaisuudessa jakama taustatieto houkuttaa uutisvälineitä, jotka hakevat niin sanottuja skuuppeja, uutisvoittoja kilpailijoistaan. Joskus se tekee tiedotusvälineet haavoittuvaisiksi nimettömien viranomaislähteiden harjoittamalle manipuloinnille.

Keitä ovat venäläiset lähteet?

Sunday Times vetoaa artikkelissaan myös venäläisiin lähteisiin. Voisi ajatella, että venäläislähteet olisivat aivan erityisen vahva argumentti ohjusteorian puolesta. Juuri Venäjän viranomaisten luulisi tietävän, mistä Arctic Sea -jupakassa oli kyse, sillä laiva, miehistö ja kaapparit ovat heidän hallussaan. Tarkempi tarkastelu hieman heikentää Sunday Timesin venäläislähteiden vakuuttavuutta.

Yksi mainituista lähteistä on ”sotilaslähde”, joka kertoo keskustelleensa ”tutkintaa lähellä olevien” ihmisten kanssa, jotka ovat hänelle kutakuinkin vahvistaneet Mossadin mukanaolon.

Ainakin muotoilusta voisi päätellä, että kyseessä on kolmannen käden lähde eli lähde tuntee henkilöitä, jotka puolestaan ovat lähellä henkilöitä, jotka ovat varsinaisesti mukana tutkinnassa.

Toinen yksilöity lähde on ”entinen armeijan upseeri”. Juuri tämä lähde sanoi, että israelilaisille paras keino estää rahdin pääsy Iraniin olisi luoda paljon meteliä laivan ympärille. Tämä taas on puhdasta spekulaatiota eikä lähde väitäkään tietävänsä asiaa varmaksi.

Mediaketjutus vahvistaa ääntä

Koko Arctic Sean tapaus myös osoittaa, kuinka sujuvasti yhteen tiedotusvälineeseen annetut tiedot alkavat levitä. Kun yksi tiedotusväline kertoo uuden teorian, sitä pian siteerataan muualla mediassa ja sitä myöten teoria saa lisää uskottavuutta – onhan siitä sentään kerrottu useissa tiedotusvälineissä.

Ketju etenee vaikkapa niin, että Sunday Times julkaisee jutun, jossa kerrotaan, että Arctic Sea kuljettikin salaa venäläisohjuksia. Sitten suomalaiset tiedotusvälineet siteeraavat samaista juttua ja hakevat lisähaastatteluja Suomesta. Pian venäläinen uutistoimisto Interfax siteeraa Suomen suurinta sanomalehteä Helsingin Sanomia, joka nyt Interfaxin mukaan uskoo, että Arctic Sean lastissa oli ohjuksia.

Yhä edelleenkin nämä tiedot ohjuslastista perustuvat pääosin samaiseen Sunday Timesin juttuun mutta ajan kuluessa viittaussuhteet alkavat hämärtyä.

Kaappauksen aikana kansainväliset tiedotusvälineet käyttivät useaan otteeseen lähteenä venäläistä merenkulkualan Sovfracht-internetsivustoa, jonka päätoimittaja Mihail Voitenko nostettiin asiantuntijaksi ja haastateltavaksi, kun viranomaiset vaikenivat.

Voitenko esitti sivustolla jo varhaisessa vaiheessa epäilyksiä salaisesta lastista. Sinällään Voitenkon kirjoitukset Arctic Sean katoamisesta eivät sisältäneet yhtään sen kouriintuntuvampia tietoja kuin muutkaan media-arvailut. On mahdollista, että myös Sovfracht-sivustoa käytettiin väärän tiedon syöttämiseen julkisuuteen.

Syyskuun alussa Voitenkon kerrottiin paenneen Venäjältä Turkkiin viranomaisten uhkailujen takia. Jos Voitenkoa tosiaan uhkailtiin, syynä saattoi olla yksinkertaisesti se, että kiinnittämällä huomiota Arctic Sean katoamiseen Voitenko tuli kyseenalaistaneeksi Venäjän viranomaisten kyvykkyyden.

Voitenko vaati viranomaisilta kovaan ääneen toimia katoamistapauksessa, eivätkä Venäjän viranomaiset eivät tavallisesti suhtaudu kovin myötämielisesti siihen, että heidän osaamisensa kyseenalaistetaan.

Venäjä ei kykene enää katkaisemaan huhuja

Kaikesta tästä on vaikea tehdä mitään varmoja johtopäätöksiä mihinkään suuntaan.

Jos Arctic Sean ympärille syntyneestä kohusta huolimatta oletetaan, että Arctic Sea kuljetti vain aivan normaalia puutavaraa eikä mitään salaista lastia, Venäjän viranomaiset ovat oikeastaan varsin hankalassa asemassa – osittain toki ihan omaa syytäänkin.

Venäjän tavanomaisen salaileva tiedotuspolitiikka on nimittäin luonut otollisen kasvualustan erilaisille huhuille, joilta on enää myöhäistä katkoa siipiä.

Nyt Venäjä saa hamaan ikuisuuteen vakuutella, että laivalla tosiaankin oli vain ja ainoastaan suomalaista sahatavaraa matkalla Algeriaan. Se ei katkaise arvailuja, sillä niinhän venäläiset viranomaiset joka tapauksessa sanoisivat.

Siksi salaliittoteorioita on aina ollut vaikea kaataa: Jos salaliitosta ei ole todisteita, se ei suinkaan tarkoita, että mitään salaliittoa ei olisi. Parkkiintuneelle salaliittoteoreetikolle se vain osoittaa, että todisteet on perusteellisesti hävitetty.

Venäläisten kannattaisikin nyt puolestaan keksiä jokin ohjuksia astetta viattomampi salainen lasti Arctic Sean ruumaan, jotta kansainvälinen uutismylly saisi uutta jauhettavaa.