1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. risteilyt

Helsinki-Joensuu -laivaristeilyä kokeillaan

Kotkalainen matkustaja-alus Kristina Brahe saapuu perjantai-iltana Joensuuhun. Kristina Brahe kokeilee uutta laivaristeilytarjontaa, joka ulottuisi Helsingistä Kotkan ja Savonlinnan kautta Joensuuhun. Risteily kestää kolme päivää.

Kuva: Kristina Cruises

Kristina Cruises Oy:n toimitusjohtaja ja kapteeni Mikko Partanen kertoo, että tavoitteena on tarjota asiakkaille elämysmatka täysihoidolla.

- Ideana on tarjota matka, jossa esittelemme Kotkaa, Saimaan kanavia ja Mälkiän kanavamuseota. Sen lisäksi Savonlinnan Olavinlinnassa järjestämme keskiaikaiset juhlat sekä esittelemme Joensuuta kiertoajelulla. Täysihoitoon kuuluvat majoitus, ohjelmat ja junamatka takaisin Helsinkiin. Kristina Brahe on ajanut kolmen vuoden ajan Kuopioon, joten ajattelimme välillä kokeilla myös Joensuuta, kertoo Mikko Partanen.

Tällä hetkellä aluksella on noin 50 matkustajaa, joiden lisäksi muutamia päivämatkustajia. Yhteensä Joensuuhun saapuu laivan mukana 140 ihmistä. Yhteensä aluksella on tilaa 200 matkustajalle. Paluumatkalle risteilijä lähtee sunnuntaina uusien matkustajien kanssa.