Joutsenen vieraskirjasta muistoteos

Suomen Joutsenesta on valmistunut uusi kuva- ja muisteluteos. Julkaisu perustuu purjelaivan vieraskirjan sisältöön. Vieraskirja kattaa vuodet 1931-1959 ja sen sivuilla on muun muassa laivalla käyneiden valtionpäämiesten, diplomaattien, satamaviranomaisten ja sotilaiden kirjoittamia tervehdyksiä.

Vieraskirja
Suomen Joutsen
YLE/Heli Venho

Vieraskirjan kulttuurihistoriallinen anti haluttiin siirtää laajempaan käyttöön, kertoo uutuusteoksen koonnut Suomen Joutsenen valtameripurjehtijain perinneyhdistyksen puheenjohtaja Visa Auvinen.

- Kirjan myötä vahvistui voimakkaasti se käsitys, että Suomen Joutsen oli 1930-luvulla merkittävä Suomi-kuvan luoja. Jos ajatellaan nykypäivän laivastovierailuja, niin ei aluksilla käy valtionpäämiehiä. Mutta Joutsenella vieraili useita presidenttejä. Lisäksi vuonna vuonna 1937 New Yorkissa laivaan jonotti tutustumiskäynnille noin 10 000 ihmistä. Suomen Joutsen oli todellakin Suomen lipun näyttäjä maailman merillä.

Vieraskirjaan jätti kädenjälkensä myös muutama taiteilija. Merkittävin on Adolf Bockin, arvostetun merimaalarin, koko sivun piirros. Suomalaisista tunnetuin lienee Aarno Karimon aikaansaannos.

- Karimo tuli laivaan Casablancasta. Matkan aikana hän niin ikään työsti vieraskirjaan koko sivun meriaiheisen piirroksen, kertoo Visa Auvinen.

Varsinainen vieraskirja on säilössä Merikeskus Forum Marinumin arkistossa. Kyseessä on museoesine, jota ei ole mahdollista lainata ulkopuolisille.

Lähteet: YLE Turku