Ekologisuus ei toteutunut Kittilän intiaanileirissä

Merja seurasi Kittilän intiaanien elämää läheltä lomillaan parin vuoden ajan, vaikkei itse asunutkaan leirissä. Hän oli myös maanomistajan tulkkina ja osallistui loppusiivoukseen, kun leiri purettiin. "Roskaa oli valtavasti", hän muistelee 90-luvun alun tapahtumia.

Kotimaa
Elämäntapaintiaanit pitivät juhlia Lainiossa. Kuva Merjan arkistosta.

Pääkaupunkiseudulla asuvalla Merjalla oli 1990-luvulla tilaisuus useita kertoja seurata Kittilän Lainion elämäntapaintiaanien elämää.

- Olin siellä vierailemassa useita kertoja vuosina 1991-93, jolloin intiaanit pitivät leiriään Lainion kylässä. Sehän oli jännittävää aikaa: pienelle kylälle tuli lyhyessä ajassa lähes sata uutta asukasta. Intiaanileiri houkutteli paikalle myös runsaasti toimittajia. Lainio oli hetken aikaa tämän maan keskipisteessä.

Intiaanien tulo alueelle oli ristiriitainen. Intiaaneihin suhtauduttiin joko epäluuloisesti tai yli-ihannoiden.

Merja tunsi Lainion Krouvin pitäjät ja oli auttamassa heitä, kun intiaanit järjestivät ravintolassa juhlia.

- Ne olivat sellaisia hilpeitä, iloisia ja hauskojakin juhlia. Mutta jossain vaiheessa juhlilla rahastaminen alkoi ihmetyttää, intiaanienhan piti tulla omillaan toimeen. Se vähän vesitti intiaanien ulospäin kertomaa sanomaa.

Alkuvaiheessa intiaaneilla oli vaikutusvaltaisikin tukijoita. Professori Erkki Pulliainen kutsui heidät Suomeen 1991, mutta luopui myöhemmin tuestaan. Ja lopulta ulkomaalaisvirasto otti intiaaneilta oleskeluluvat pois ja he lähtivät maasta vuoden1993 kesällä.

Kolmen vuoden aikana ehti tapahtua paljon ja Merjalla on valtava määrä lehtileikkeitä ja valokuvia tallessa tuolta ajalta. Mutta hän ei koskaan itse harkinnut leiriin liittymistä missään tapauksessa.

- Mutta oli mielenkiintoista seurata vierestä, miten ihmiset hurahtavat johonkin. Intiaanien joukossa oli paljon mukavia ihmisiä, mutta se ei ollut minun juttuni, vaikka luonnossa tykkäänkin liikkua. Se oli vähän semmoista lahkotouhua.

Kielitaitoisena naisena Merja oli maanomistajan tulkkinakin intiaanileirissä. Hän osasi vähän ranskaa ja intiaanit esittivät tarpeen tullen, etteivät osaa muuta kuin ranskaa.

- Maaliskuussa 1993 Lainiossa oli ollut kova lumimyrsky, joka oli tukkinut tiet. Päätimme maanomistajan kanssa lähteä yllätysvierailulle katsomaan, onko leirissä kaikki kunnossa. Intiaanit yllättyivät tulostamme ja olivat meitä kirveen kanssa vastassa. Minulla oli tavallinen pokkari, jolla otin kuvia. Samaan aikaan eräästä oviaukosta tuli leiriläinen teleobjektiivilla varustetun järjestelmäkameran kanssa meitä kuvaamaan. Siinä kiisteltiin hetken kuka saa kuvata ja ketä, kunnes laskettiin kamerat ja alettiin neuvotella. Vaivihkaa vaihdoin ranskan englanniksi ja yllätys yllätys, intiaanit osasivatkin sujuvaa englantia.

- Poistuimme leiristä rummutuksen saattamina. Polvet alkoivat tutista, oli tilanne sen verran uhkaava ja painostava, Merja muistelee tapahtumia.

Leirissä asuvan ranskalaisen tytön vanhemmat saivat tietää intiaanien leirin olevan Kittilässä ja tulivat hakemaan tytärtään pois.

-Vanhempien suru ja huoli olivat käsinkosketeltavia. Leiriläiset aloittivat rummutuksen ja laulun, joka peitti epätoivoisen äidin itkun ja anelun. Vanhemmat eivät saaneet keskustella tyttärensä kanssa.

Heinäkuussa 1993, kun elämäntapaintiaanit olivat lähteneet Kittilän Lainiosta, Merja oli mukana siivoamassa aluetta.

- Metsästä löytyi ylimääräinen leiri, joka ei ymmärtääkseni ollut maaomistajankaan tiedossa. Se roskan ja jätteen määrä oli aikamoinen järkytys, heidänhän olisi pitänyti elää luonnon ehdoilla. Siivo oli kammottava. Lahjoituksina saatuja uusia, silitettyjä vaatteita oli käytetty kwammien tilkkeenä. Näky oli järkyttävä.

Merja on käynyt Lainiossa myöhemmin katsomassa paikan päällä rakennuksia ja aluetta, mutta ei ole kuullut intiaaneista sen jälkeen, kun he Kittilästä lähtivät.

- Eivät ne jäljet, jotka intiaanit alueelle jättivät aivan muutamassa kymmenessä vuodessa katoa. Vaikka leirin elämän piti olla sellaista, että kun he sieltä lähtevät niin mitään jälkiä ei jää.

Lähteet: YLE Lappi / Sirkku Savusalo