Mainonnan eettinen neuvosto hyväksyy uskonnottomien mainostarrat

Mainonnan eettinen neuvosto hyväksyy uskonnottomien linja-autoihin kesäkuussa ilmestyneet mainostarrat, joissa kyseenalaistetaan Jumalan olemassaolo. Yksityishenkilö oli valittanut mainoksista, jotka hänen mielestään loukkasivat uskovia. Neuvoston mukaan tarrat eivät kuitenkaan ole yleisesti loukkaavia.

Kotimaa

"Jumalaa tuskin on olemassa. Lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä"-tekstin sisältäviä mainostarroja oli kesäkuussa linja-autojen kyljissä Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Kampanjan taustalla olivat Suomen Humanisti- ja Vapaa-ajattelijain liitot.

Yksityishenkilö pyysi Mainonnan eettiseltä neuvostolta lausuntoa. Hän koki tarrojen loukkaavan ihmisoikeusjulistusta, koska muslimikuljettajat pakotettiin ajamaan ateistitarroilla varustettuja busseja. Lausunnonpyytäjän mielestä kampanjaviesti loukkasi uskovaisia sekä oli rasistinen ja kiihotti kansanryhmää vastaan.

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelä sen sijaan sanoo, että mainoksen tarkoituksena oli edistää vakaumusten tasa-arvoa ja herättää keskustelua. Siten tarkoituksena oli myös edistää ihmisoikeuksien toteutumista.

Mainonnan eettinen neuvosto ei ota kantaa lausunnonpyytäjän työoikeudellisiin kysymyksiin, koska ei ole asiassa toimvialtainen. Sen sijaan neuvosto katsoo, että kampanja ei ollut hyvän tavan vastainen lausuntopyynnössä mainituilla perusteilla.

Mainonnan eettisen neuvoston mukaan kampanjaa ei voi pitää yleisesti loukkaavana, vaikka jotkut yksittäiset uskonnolliset ihmiset voivatkin kokea sen loukkaavana. Neuvosto toteaa, että kampanjan tarkoituksena oli esitellä liittojen omaa näkemystä ja kritisoida yksijumalaista näkemystä.

Lähteet: YLE Uutiset