Pelot kasvattavat - kaikkea ei voi silti harteillaan kantaa

Lapset ja nuoret kohtaavat elämässään monenlaisia pelkoja. Pienillä lapsilla pelot liittyvät usein mielikuvitusmaailmaan, mutta myös hyvin arkisiinkin asioihin. Ja mitä vanhemmaksi kasvaa, sitä enemmän alkaa kantaa huolta huomisesta. Yleisradio on juhlistanut eri taajuuksillaan tiistaina Lapsen oikeuksien sopimuksen 20-vuotista taivalta.

Kuva: YLE / Rinna Härkönen

YLE Turun Radio kutsui tiistaina studioon lapsia ja nuoria puhumaan omalla äänellään ja omista lähtökohdistaan.

Turun Juhana Herttuan lukion oppilaat Essi Jaakkola, Anni Välimäki ja Mertsi Murmann pääsivät ääneen suorassa radiolähetyksessä ja keskustelivat mm. suvaitsevaisuudesta, peloista ja oman kehon muokkauksesta.

Keskustelua siivittivät lukuisat haastattelut, joissa lapset ja nuoret saivat äänensä kuuluviin.

Pelkojakin tarvitaan

- Pimeys pelotti minua pienenä. Kun joskus yöllä heräsin vessaan, niin pikkuveli piti aina herättää mukaan, muistelee Essi Jaakkola.

- Niin ja kun lähellä kotia oli pimeä metsäkaistale, jonka ohitse piti kävellä, niin se pelotti. Muumilaakson mörkö oli myös jotenkin pelottava. En voinut esimerkiksi koskaan katsoa sellaista muumiohjelmaa, jossa oli mörkö näkyvissä, Mertsi Murmann jatkaa.

- Minua pohjalaiset juureni ovat varmaankin karaissee niin kovin, etteivät möröt ja pimeä metsä pelottaneet, Anni Välimäki naurahtaa.

Lukiolaisnuoret yhtyvät kuitenkin siihen näkemykseen, että pelot ovat tärkeä osa kasvamista.

- On tervettä, että lapsilla on pelkoja. Tuleehan myöhemmässäkin elämässä pelkoja ja vastoinkäymisiä. Ne kasvattavat, Essi pohtii.

Media suurentelee

Nuorten mielestä nykypäivänä media kertoo maailman tapahtumista suorasukaisesti ja joskus jopa liioitellen. Esimerkki löytyy läheltä - sikainfluenssakohusta.

- Medialla on tapana revitellä asioita ja tuoda esille kauhukuvia. Esimerkiksi sikainfluenssaa reviteltiin alussa todella pahasti. Pelotti, että onko tämä nyt joku iso tappava epidemia. Sitten, kun luki tarkemmin ja laajemmin aiheesta, niin ei enää pelottanut, Anni toteaa.

- Kai sitä on jotenkin karaistunut maailmalta kantautuviin kauheuksiin. En halua olla kyyninen, mutta jotenkin ne eivät enää hetkauta. Enemmänkin sitä on paloissaan omasta elämästään ja tulevaisuudestaan - siitä, että onko esimerkiksi kavereita vai onko yksin, Mertsi miettii.

- Ja vaikka maailman asioista pitääkin kantaa huolta, niin kaikkea ei voi ottaa omille harteillensa, Anni jatkaa.

- Jos elää vain pelossa, niin onko se sitten edes elämää, päättää Essi.