1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ilmari Kianto

Ryysyrannan Jooseppi valtaa Kajaanin kaupunginteatterin näyttämön

Kajaanissa lauantaina ensi-iltansa saava Ryysyrannan Jooseppi on säilynyt uskollisena Ilmari Kiannon romaanille.

Ryysyrannan Jooseppi (Juha Häkkänen) näkee unta taivaasta. Kuva: YLE

Eletään Kainuussa 1920-luvulla kieltolain aikaa. Esitys kertoo siitä, kuinka ihmisen kannattaa taistella mahdottomissakin olosuhteissa. Näytelmän ohjaaja Juha Hurme jatkaa Ryysyrannan Joosepilla Kajaanin kaupunginteatterissa nähtävää Kianto-trilogiaa nyt toisella osalla. Punaisen Viivan jälkeen tämäkin teos on murhenäytelmä, mutta se on humoristisempi, kertoo ohjaaja-dramaturgi Hurme.

- Tässä on semmoinen viritys jo kirjailijan taholta, että tämä kerrotaan ilkikurisesti. Huumori on lohduttavaa ja ärhäköittävää. Punaiseen Viivaan verrattuna tämä on hauskempi ja irtonaisempi esitys.

Ei saa luovuttaa

Näytelmän yhtenä ohjenuorana kulkee Kiannon romaanista poimittu ajatus, ettei kurjuudesta selvitä rehellisin keinoin. Ainoa selviytymistapa Ryysyrannalla onkin pontikan keitto ja myynti.

- Joosepin karu kohtalo opettaa sen, ettei ikinä pidä hellittää. Eihän Jooseppikaan antanut periksi. Se on tärkeätä muistaa, että teatterin moraalinen ja ensisijainen tehtävä on levittää uskoa ihmisyyteen ja ihmiseen.

Näyttelijä Juha Häkkänen pitää Kiannon tekstiä hätkähdyttävän ajankohtaisena.

- Nyt maassamme on talouslama ja kurimus. Kainuun kaltaiset reuna-alueet ovat jääneet entistä enemmän varjoon poismuuton ja työttömyyden takia. Se miten Kianto sivaltelee tätä Helsinkiin keskittynyttä valtakulttuuria on aivan mahtavaa.