1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Korihait

Korihait tasasi korit miljoonabudjetilla pelaavan ruotsalaisjoukkueen kanssa

Uudenkaupungin Korihait pelasi tiistai-iltana Pohitullin hallissa tasapelin 78-78 (44-28) ruotsalaista mahtiseuraa Plannja Basketia vastaan. Luulajasta kotoisin oleva joukkue oli voittanut Suomen kiertuellaan tiistai-iltaan mennessä kaikki vastustajansa. Joukkueet kohtaavat toisensa vielä keskiviikkona.

Korihait

Korihait johti ensimmäisellä puoliajalla parhaimmillaan 20 pisteellä. Tasapeliin päättyneen lopputuloksen takana oli bosniahertsegovinalainen Ognjen Kuzmic, joka heitti sukasta kolmen pisteen arvoisen heiton läpi.

Ruotsalaisjoukkueen Håkan Larsson ei onnistunut enää nostamaan vieraita voittoon loppusummerin säestämällä heitollaan. Pallo meni renkaasta reilusti ohi.

Peliaikaa nuorille

Seurajohtaja Tom Westerholm kiitteli Turun Radion haastattelussa keskiviikkoaamuna vuolaasti Petri Heinosta.

- Viime keväänä Hongasta meille peliajan puutteen takia siirtynyt nuori mies pelasi suorastaan loistavasti. Muidenkin osalta peli näytti hyvältä, roolit löytyvät pikkuhiljaa.

Korihait lähti peluuttamaan tasaisesti kaikkia pelaajia. Syksyn alussa loukkaantuneille pelaajille haluttiin antaa nyt palkintominuutteja.

- Tasatulos oli näihin lähtökohtiin nähden mukiinmenevä tulos. Keskiviikkona painetaan lisää kaasua, sanoo Westerholm.

Amerikkalaisvahvistukset pelasivat seurajohtajan mukaan viihdyttävää peliä. AZ Reid ja Danny Gathings eivät pelanneet kentällä sekuntiaan samaan aikaan.

Ruotsalaisilla miljoonabudjetti

Plannja Basketin kauden bujdetti on 1,1 miljoonaa euroa. Tom Westerholm myöntää kadehtivansa hiukan lukua, mutta sanoo samantien oman joukkueensa pelaavan kustannustehokkaasti.

- Kun joukkue tulee Luulajasta ja muut joukkueet etelämmästä, on budjetin tietysti oltavakin iso. Porukka lentää pelipaikoille, lähin vastustaja taitaa olla noin neljänsadan kilometrin päässä Sundsvallissa, naurahtaa Westerholm.

Korihait pisteet/levypallot:

Mikael Herbert 0/0, Bojan Sarcévic 2/3/5 syöttöä, Jussi Kumpulainen 9/5, Mikko Jalonen 11/3, Heikki Saaristo 0/0, Petri Heinonen 14/9, Simo Peuraniemi 0/0, Jaakko Salminen 3/1, AZ Reid 9/5, Juuso Laine 4/0, Ognjen Kuzmic 11/6, Danny Gathings 15/2

Plannja Basket pisteet/levypallot:

Brandon McKnight 10/3, Jonathan Larsson 4/1, Alexander Pettersson 13/1, Jim Enbom 17/3, Gustav Nyström 2/5, David Hult 12/5, Håkan Larsson 2/3/6 syöttöä, Fredrik Karlsson 2/2, Christopher Ryan 9/2, Johan Åkesson 7/5

Lähteet: YLE Turku