Aurinko paahtaa polttavasti myös Keski-Suomessa

Kulunut kesä oli vaaleahipiäisille vaarallinen: voimakasta UV-säteilyä mitattiin Suomessa 18 päivänä. Keski-Suomessa UV-indeksi nousi voimakkaisiin lukemiin kahdesti.

otsonikato
Aurinko paistaa.
Mika Kanerva

Voimakasta UV-säteilyä mitattiin Jyväskylän seudulla menneenä kesänä vain kahtena päivänä. Voimakkaan säteilyn päivät sijoittuivat juhannuksen jälkeiselle viikolle. Kohtalaista säteilyä sen sijaan mitattiin Keski-Suomessa lukuisina kesäpäivinä.

Kesän aikana Ilmatieteen laitos varoitti voimakkaasta UV-säteilystä 18 päivänä eri puolilla Suomea. Ensimmäinen oli kahden päivän jakso touko-kesäkuun vaihteessa ja toinen peräti 11 peräkkäisen päivän jakso juuri juhannuksen jälkeen. Viimeinen viiden päivän varoitusjakso oli heinäkuun puolivälissä. Kaikille kolmelle jaksolle oli yhteistä tilastollisesti harvinaisen pieni otsonin kokonaismäärä ilmakehässä, auringon suuri korkeuskulma ja vähäinen pilvisyys.

Voimakas säteily voi lisääntyä

Ilmatieteen laitos mittasi kuluvana kesänä mittaushistorian toiseksi korkeimman UV-indeksi 6,47. Indeksin arvo 0 tarkoittaa, ettei säteilyä ole lainkaan. Auringolta on syytä suojautua kun UV-indeksi ylittää arvon 3. UVI-arvo 6 tai yli tarkoittaa voimakasta ja 8 ja siitä ylöspäin hyvin voimakasta säteilyä.

-Pilvettömänä päivänä keskikesällä keskipäivän UV-ideksi vaihtelee Etelä-Suomessa 5-6 välillä. Ei tosin ole mahdotonta, että tulevaisuudessa Suomessa havaittaisiin jopa UV-indeksi 7, arvioi tutkija Tapani Koskela Ilmatieteen laitoksesta.

Koskelan mukaan voimakkaan säteilyn raja saavutettiin kuluneena kesänä viitenätoista päivänä. Voimakkaan säteilyn yhteenlasketuksi kestoksi arvioidaan 24 tuntia, mikä on enemmän kuin yhtenäkään aiempana kesänä mittausten alettua vuonna 1995.

Otsoniaukon laajentuminen hidastuu

Suurin syy UV-indeksien kohoamiseen on otsonikerroksen oheneminen. Teollisesti tuotetut kloori- ja bromiyhdisteet ja halogeenit ovat vähentäneet stratosfäärin otsonin määrää lähes kaikkialla maapallolla, etenkin pohjoisilla ja eteläisillä napa-alueilla. Erityisen selvästi tämän voi havaita joka vuosi etelämantereen kevätaikaan syys-lokakuussa, jolloin ns. otsoniaukko muodostuu.

Otsoniaukko on alue, jossa otsonin määrä laskee alle kolmannekseen normaalista. Etelämantereen otsoniaukko on vuosi vuodelta laajentunut. Suurin otsoniaukko haivaittiin vuonna 2006. Viimeisten kymmenen vuoden aikana aukon laajeneminen on kuitenkin hidastunut merkittävästi. Tämä on seurausta kloori- ja bromikaasujen käytön vähentämisestä.

Lähteet: YLE Keski-Suomi / Sanna Pirkkalainen