Kirjailija Seppo Jääskeläinen: Sota-ajan lapsikin jättää jalanjälkensä ympäristöön

YLE Lahden kolumnisarjassa päijäthämäläiset ja varsinaissuomalaiset kirjoittajat pohtivat millaisia kestäviä tai kestämättömiä valintoja arjessa tehdään. Omista ponnistuksistaan kertovat mm. Mila Teräs, Wilson Kirwa, Roope Lipasti ja Riku Korhonen. Lahtelainen kirjailija Seppo Jääskeläinen paljastaa oman ympäristösyntinsä: kesämökin ostamisen.

Seppo Jääskeläinen (Kirjailija)
YLE / Arja Lento

Saattaisin sota-ajan lapsena saarnata paatoksella siitä, minkä niukkuuden kelhosta olen syntyjään ja mitä kaikkea olen joutunut kestämään ja kokemaan, mutta en peijakas vie sitä tee ainakaan suoraan, vaikka se totta onkin.

Seitsenkymppisen elämäni aikana maailma on muuttunut nopeimmin kuin vastaavana kautena koskaan historian aikana. Tekniikan ja sitä myötä hyvinvoinnin jos pahoinvoinninkin kasvu on ollut käsittämättömän tehokasta, mutta se on koskenut suurimmalta osin vain länsimaisia yhteiskuntia.

Kyllä olen jalanjälkeni jättänyt minäkin hyvässä ja pahassa. Siitä huolimatta, että olen ikäni asunut suhteellisen vaatimattomasti, nytkin pienessä kaksiossa, hankkinut ensimmäisen käytetyn autoni yli kolmekymppisenä - sitä ennen ja sen jälkeenkin tehnyt etenkin työmatkani polkupyörällä, ja muilla reissuilla käyttänyt runsaasti julkisia liikennevälineitä.

Työtä olen tehnyt 15-vuotiaasta pitäen elatuksekseni ja kaiketi koko yhteiskunnan tueksi, jos vahingoksikin, neljä vuosikymmentä teollisuudessa ja sen jälkeen 15 vuotta ammattikirjailijana. Yhteensä 55 vuotta tuli tänä kesänä työ- ja yrityseloa täyteen.

Mutta mutta, sittenpä sen suuren synnin tein. 63-vuotiaana rakennutimme puolisoni kanssa mökin siirtolapuutarha-alueelle, jonne on kotoa matkaa 36 kilometriä. Ja se omaa autokyytiä. Tässä sitä jalanjälkeä, joskin ekologista yhteisöasumista kolmen aarin puutarhoineen ja kompostoreineen. On myös soutuvene.

En tunne olevani kovin suuri luontorikollinen, vaikka olenkin arvostellut kahden kodin asumista, perusteena se, että ihminen voi olla vain yhdessä paikassa kerrallaan. Muutenkin olen osannut säännöstellä kulutustani: Sähköä säästänyt, sulkenut suihkun saippuoinnin ajaksi, viilentänyt makuuhuoneen…

Vaikka en kykene kovin mainioksi esimerkiksi, uskon vakaasti hyvän esimerkin ja toistuvan valistuksen voimaan. Se ei voi olla ajan myötä purematta, vaikka sisäinen kyynikko yrittääkin ajatustani vastustaa.

Ihailen idealisteja. Otan esimerkiksi Poimi roska päivässä –puurtajat. Mitä siistimmäksi ympäristö saadaan, sitä vähemmän ajattelemattomat kehtaavat jätteitä jakaa. Sama pätee kestävään kulutukseen. Vai olenko vain hyväuskoinen?

Kirjoittaja on lahtelainen kirjailija.