Kuvanveistäjä Birgitta Ara on "kevytkenkäinen tapaus"

Lähes neljäkymmentä vuotta ulkomailla asuneen ja siellä uransa tehneen suomalaisen kuvanveistäjän Birgitta Aran elämästä on ilmestynyt kirja, jossa hän kertoo muun muassa kotimaassa saamastaan nuivasta vastaanotosta.

kulttuuri
Birgitta Ara
YLE

Birgitta Ara opiskeli 1950-luvulla Ateneumissa. Opintojensa jälkeen hän muutti Pariisiin, jossa hän aluksi elätti itsensä valokuvamallina ja mannekiinina. Ensimmäisen virallisen taidenäyttelynsä hän piti siellä 1970.

Sen jälkeen hänen veistoksiaan on ollut esillä Pariisin lisäksi muun muassa Lontoossa, New Yorkissa ja jopa Kuwaitissa, mutta Suomessa harvoin.

Aran materiaaleja ovat olleet kupari, marmori ja pronssi. Omaa muotokieltään hiljattain 75-vuotta täyttänyt taiteilija kuvaa näin: -Se tulee sydämestäni, lämmöstäni ja rakkaudestani ja hyvin paljon sensuaalisuudesta.

Saa koskea

Birgitta Aran veistosten muodon pyöreys houkuttelee koskettamaan teoksia, ja useampia saakin koskettaa. Enemmän eurooppalaisen kuin suomalaisen muotokielen omaavan kuvanveistäjän taidetta ei kuitenkaan kotimaan taiteilijapiireissä ole vastaanotettu suopeasti.

- Vastaanotto on ollut erittäin tyly. Varsinkin jos ihmisellä on valokuvamallin ja elokuva-alan tausta, niin eihän sitä voi olla vakavasti otettava taiteilija tai kuvanveistäjä. Minä olen sellainen kevytkenkäinen tapaus, naurahtaa Birgitta Ara.

Kuvanveistäjä Birgitta Aran värikkäästä elämästä on juuri ilmestynyt Mardy Linquistin kirjoittama kirja En välsignad nyfikenhet, siunattu uteliaisuus. Aran veistoksia on nähtävissä syyskuun ajan Galleria Brondassa Helsingissä.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Lisa Enckell