McDonaldsin hampurilaisissa halal-lihaa

Pikaruokaketju McDonalds myy Suomessa hampurilaisia, joiden kananlihan teurastukseen liittyy islamilaisia perinteitä. Asia herättää ihmetystä, koska asiakkaille ei kerrota, että lihan käsittely noudattaa uskonnollisia määräyksiä.

Kotimaa
YLE

McDonalds ostaa yli puolet ketjun myymästä kananlihasta tanskalaiselta Danpolta, joka noudattaa teurastuksissaan islamilaisia määräyksiä. Tuottajan mukaan teurastuksia valvoo muslimi, joka lausuu ennen teurastuksen aloittamista rukouksen. Yhtiön mukaan itse teurastuksen tapa ei poikkea tavallisesta.

Islamilaisia määräyksiä noudattava halal-ruoka on yhä näkyvämmin esillä myös Euroopassa. Ranskassa tv:n pääkanavilla on hiljattain pyörinyt halal-tuotteiden mainos parhaaseen katseluaikaan.

Ainakin Britanniassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa suuret pikaruokaketjut ovat avanneet viime vuosina muslimeille suunnattuja halal-paikkoja.

Suomessa McDonalds ei suunnittele palveluja eri uskonnoille. Ketju ilmoittaa, että halal-kanaakin on hankittu vain laatuperustein eikä uskonnollista syistä.

Pakkosyöttöä vai pelkkiä perinteitä

Vapaa-ajattelijat ihmettelevät McDonaldsin toimintaa.

- Mielestäni tässä loukataan niiden uskontoja tai uskonnottomuutta, jotka eivät ole islaminuskoisia. Heidät vastentahtoisesti ja vielä tietämättään laitetaan syömään Allahille pyhitettyä kanaa, pohtii Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelä.

Suomen islamilaisen yhteisön mukaan kärpäsestä ei pidä tehdä härkästä. Heidän mukaan teurastamisen yhteydessä esitettävä rukous ei ole suunnattu lihaan.

- Rukous ei vaikuta itse tuotteeseen. Se on vain aloitusrukous, jonka muslimit tekevät yleensä, kun aloittavat jotakin - kuten bussinkuljettaja aloittaessaan työnsä aamulla, kertoo Abdi-Hakim Yasin.

Lähteet: YLE Uutiset