Heikki Hietanen palaa juurilleen

Hämeenlinnan seudun elinkeinoelämää palvelevan Kehittämiskeskus Oy Hämeen uusi toimitusjohtaja Heikki Hietanen luottaa seutukunnan yhteistyöhön.

liike-elämä
Kehittämiskeskus Oy Hämeen toimitusjohtaja Heikki Hietanen
YLE / Antti Ruonaniemi

Jääkiekkoliiton toimitusjohtajan paikalta Kehittämiskeskukseen siirtyvä Hietanen ei usko Hattulan ja Janakkalan ja toisaalta Hämeenlinnan eripuran näkyvän yritysyhteistyössä. Hämeenlinnan ja Janakkalan välejä on hiertäneet muun muassa alueen terveyden- ja sosiaalihuollon järjestäminen. Heikki Hietanen pitää elinkeinoelämän yhteistyötä välttämättömänä.

- Alueen elinkeinoelämä on kuitenkin kokonaisuus. Palvelujahan voidaan tuottaa eri tavalla, mutta elinkeinoelämä elää näistä ihmisista ja palveluista joita täällä on ja joita voidaan tuottaa tämän alueen ulkopuolelle. Ja sen täytyy tapahtua yhdessä, se ei voi mennä kuntarakenteen mukaan.

Hietanen myöntää, että taloudellinen tilanne on haastava. Toisaalta tällaisena aikana muun muassa Kehittämiskeskuksen rooli korostuu. Yhtiön avulla voidaan nimenomaan parantaa ja edistää yhtiön toimintaedellytyksiä.

Lähteet: YLE Häme