Perimällä suuri vaikutus väkivaltaisuuteen

Psyykkisistä häiriöistä kärsivillä ja päihderiippuvaisilla on suuri riski uusia väkivaltarikoksensa, kertoo tuore väitöstutkimus. Tutkijan mukaan puolet väkivaltaisuudesta johtuu perimästä, puolet ympäristön vaikutuksesta.

Kotimaa
Kadulla kävelevä mies heijastuksena näyteikkunassa
Yle

Kerran väkivaltarikokseen syyllistyneellä on suuri riski syyllistyä uudestaan väkivaltaan. Lääketieteen lisensiaatti Roope Tikkanen on selvittänyt Helsingin yliopistossa perjantaina tarkastettavassa väitöskirjassaan, millaisia tekijöitä rikosten uusijoiden taustalta löytyy.

Väkivaltarikosten uusijoilla on yhdistäviä tekijöitä: vakavia persoonallisuushäiriöitä, päihderiippuvuutta ja perinnöllistä alttiutta. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi antisosiaalinen persoonallisuushäiriö kaksinkertaistaa riskin väkivaltarikoksen uusimiseen.

Rikollisuutta on tähän asti selitetty sosiaalisilla ja psykologisilla tekijöillä. Nyt myös geeneistä on löydetty alttiutta väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Roope Tikkanen arvioi oikeuspsykiatrian tutkimusten pohjalta, että väkivaltaisuudesta puolet johtuu perimästä, puolet taas on ympäristön vaikutusta.

Tikkanen on tutkinut geenimuotoa, jonka kantajilla on suurempi riski väkivaltaiseen käytökseen. Yllättäväksi löydön tekee, että geenimuotoa kantaa yli puolet suomalaisista. Geneettinen alttius voi johtaa väkivaltaiseen käytökseen varsinkin kun mukaan liittyy alkoholin käyttöä.

Runsas alkoholin käyttö onkin merkittävin tekijä, joka selittää väkivaltarikosten uusimista. Tyypillinen väkivaltaan uudelleen syyllistyvä henkilö on parikymppinen ja hän on joutunut viettämään lapsuutensa väkivaltaisissa oloissa.

Väkivaltarikollisten joukossa on myös paljon niin sanottuja räjähdysalttiita persoonia, joiden käyttäytyminen voi nopeasti ja arvaamattomasti johtaa väkivaltaan. Jatkossa pitäisi olla mahdollisuus puuttua tehokkaammin uusintarikollisuuteen, kun väkivaltaisuuden riskitekijät ovat paremmin tiedossa.

Lähteet: YLE Uutiset