Perussuomalaiset vaatii uusia vaaleja

Perussuomalaisten puolueen 1. varapuheenjohtaja, kuopiolaisen kansanedustajan Pentti Oinosen mukaan vaalirahoituskohun myötä hallitus on menettänyt sisäisen toimintakykynsä. Samalla kansalaisten luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maamme asioita on Oinosen mielestä kadonnut.

Pentti Oinonen
Pentti Oinonen, perussuomalaiset.
YLE

Perussuomalaiset vaati pääministeri Matti Vanhasta jättämään ensi tilassa aloitteen hallituksensa eroamisesta ja uusien eduskuntavaalien järjestämisestä.

Puolue pitää viime päivinä paljastuneita vaalirahoitukseen liittyviä epäselvyyksiä tuomittavina ja edusvastuuttomina.

Lähteet: YLE Savo