Palsakin oli aikansa lapsi

Jyrki Siukosen tuoreessa teoksessa Kalervo Palsa on paitsi traaginen hahmo myös aikansa kuvastin. Siukonen käsittelee Palsaa kittiläläistaiteilijan laajan päiväkirja- ja kuva-aineiston pohjalta.

Kalervo Palsa
Kalervo Palsa
Siukosen teoksen kuvat ovat Valtion taidemuseon kokoelmissa olevista maalauksista.Lapin yliopistokustannus

Jyrki Siukonen - Lapin yliopiston kuvataiteen lehtori, kuvataiteilija ja muun muassa entinen punkkari - sai ajatuksen Laulu sieluni autiudesta - teoksen kirjoittamiseen Palsan Laestadius-maalauksesta, jossa ihmiset kulkevat peräsuoleen.

Sanomalehti Kalevassa Siukonen sanoo, että teoksen voi nähdä rienaavana mutta myös vertauskuvana siitä, miten paha viekoittelee ihmistä. Siukonen huomauttaa lehdessä, että Laestadius julisti peräsuolen paholaisen asuinpaikaksi.

Siukosen teoksen esseet käsittelevät Palsan minäkuvaa myös muista näkökulmista. Maisemat ovat Palsalle yksinäisyyden konteksteja tai mielenmaisemia, ja koiran lopettamisesta tulee taiteilijalle järkyttävä kokemus.

Kalevassa Siukonen toteaa myös, että Palsa on myös kiinnostava ikkunan taiteilijanelämään 60-luvulla laajemminkin. Palsa itse imi oman käsityksensä taiteilijana olemisesta muun muassa Pentti Saarikoskelta ja Reidar Särestöniemeltä.

Lähteet: YLE Lappi