1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tampere ja Turku havittelevat Lahden formulavenekisoja

F1-venekisojen järjestäjä pelottelee Lahtea kisojen siirtämisellä mikäli alueen yrityksiltä ei löydy mittavampaa tukea tapahtumaan. Kisat on käyty Lahdessa kahtena kesänä ja järjestäjä sanoo pettyneensä saamiinsa satsauksiin.

Kotimaan uutiset
Sami Seliön F1-vene kiiitää Vesijärven pinnalla.YLE / Markku Lähdetluoma

F1-formulavenekilpailujen jatko Lahdessa selviää loppuvuonna. Tapahtumajärjestäjä Kalle Keskinen käy neuvotteluja kisoista myös Tampereen ja Turun kanssa. Järjestäjien kokemukset Lahdesta kisapaikkana kahdelta viime kesältä ovat hyvät, mutta paikallisen elinkeinoelämän vähäinen kiinnostus tapahtumaan on ollut pettymys.

Jatkossa Kalle Keskinen kaipaa lahtelaisyrityksiltä huomattavasti suurempaa satsausta F1-venekilpailuille.

- Kolmatta kertaa kisoja ei voida Lahdessa järjestää näin pienellä elinkeinoelämän tuella, sanoo Keskinen.

- Tukea toivotaan neljältä isolta lahtelaiselta yritykseltä kultakin 20 000 euroa, jatkaa Keskinen.

Kisajärjestäjät keskustelivat tapahtuman jatkosta Lahdessa torstaiaamuna. Kaupungille tukihakemusta ei ole vielä jätetty, mutta Keskinen soisi sen olevan jatkossa suurempi kuin tänä vuonna. Viime kesän formulavenekisoja Lahti tuki 60 000 eurolla.

Kilpailuja varten hankittava F1-lisenssimaksu maksaa lähes 500 000 euroa.

- Valtakunnalliset sponsorit ovat olleet hyvin mukana, mutta esimerkiksi yhtään paikallista sponsoria venekisoille ei ole saatu, Keskinen ihmettelee.

Ensi kesän formulavenekilpailujen isäntäkaupunki ratkeaa viimeistään joulukuussa.

Lähteet: YLE Lahti

Lue seuraavaksi