Venäjä haluaa nanoteknologiasta talouden pelastajan

Venäjä rakentaa nanoteknologiasta taloutensa uutta tukijalkaa. Myös alan suomalaisyritykset ovat kiinnostuneet Venäjälle syntyvistä markkinoista. Venäjän valtiollisen nanoteknologiayhtiön kiistelty johtaja vierailee parhaillaan Suomessa.

Ulkomaat
Nanoteknologisia komponenttejaYLE

Anatoli Tshubaisia pidetään Venäjän vihatuimpana miehenä. Tshubais johti viime vuosikymmenellä entisen Neuvostoliiton omaisuuden yksityistämistä. Jeltsinin presidenttikauden varapääministerin synti on se, että hän ohjasi valtion omaisuuden harvojen upporikkaiden käsiin.

Tshubais esiintyi perjantaina aamupäivällä elämäkertakirjansa suomennoksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä. Kirjassa toimittaja Andrei Kolesnikov yrittää riisua syntipukin viittaa Tshubaisin harteilta.

Nanoteknologiasta öljyn ja kaasun korvaaja

Nykyään Tshubais johtaa Venäjän valtiollista nanoteknologia-alan pääomasijoitusyhtiötä Rusnanoa.

Venäjä haluaa tuoda öljyyn ja kaasuun perustuvan takapajuisen taloutensa 2000-luvulle.

-Tehtävämme on luoda Venäjälle nanoteknologia-ala, joka tuottaa vuoteen 2015 mennessä 20 miljardia euroa vuodessa, Tshubais sanoo.

Suomalaiset Venäjän nanorahan perässä

Rusnano voi rahoittaa myös ulkomaisia yrityksiä. Rahoituksesta on kiinnostunut muun muassa suomalainen Beneq. Vantaalainen yritys valmistaa nanoteknologiaan perustuvia pinnoituslaitteita muun muassa aurinkopaneelien ja energiatehokkaiden ikkunoiden pinnoittamiseen.

-Tällä hetkellä neuvottelemme Rusnanon kanssa muutamasta hankkeesta, jossa meillä voisi olla merkittävä rooli laitetoimittajana. Teknologiaamme otettaisiin käyttöön uusissa teollisissa sovelluksissa. Varmaan kestää vielä jonkin aikaa, että hankkeet saadaan maaliin, Beneqin toimitusjohtaja Sampo Ahonen sanoo.

Anatoli Tshubais vierailee perjantai-iltana Beneqin tehtaassa tutustumassa nanoteknologian käytännön sovelluksiin.

-Me olemme mielellään valmiita rahoittamaan ulkomaisia yrityksiä. Käymme tällä hetkellä suomalaisten yritysten kanssa hyviä neuvotteluja, Tshubais sanoo.

Rakennus alkaa nollasta

Venäjä joutuu rakentamaan nanoteknologia-alan lähes tyhjästä. Kokonaisen teknologiahaaran pystyttäminen on vaikeaa.

Talouden monipuolistaminen ja korkean teknologian luominen ovat kuitenkin presidentti Dmitri Medvedevin ykköstavoitteita. Siksi nanoteknologiaan riittää rahaa talouskriisistä huolimatta.

Lähteet: YLE Uutiset / Antti Palomaa