1. yle.fi
  2. Uutiset

Pukkinen ei päässyt Kuntaliiton johtoon

Kuntaliiton toimitusjohtajan paikkaa tavoitellut Mikko Pukkinen jatkaa Turun kaupunginjohtajana. Toimitusjohtajaksi valittiin liiton nykyinen varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Suomen Kuntaliitto
Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen.
Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen.YLE / Markku Sandell

Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajaksi on valittu Kuntaliiton nykyinen varatoimitusjohtaja, valtiotieteiden lisensiaatti Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, 47. Liiton hallitus päätti valinnasta torstaina yksimielisesti. Mäki-Lohiluoma siirtyy toimitusjohtajaksi vuoden 2010 alusta.

Parhaillaan Tanskassa työmatkalla oleva Pukkinen totesi tuoreeltaan YLE Turulle, että Kuntaliitto saa hänen kilpakumppanistaan hyvän vetäjän.

- Tunnen hänet pitkältä ajalta, ja hän on erinomainen asiantuntija kunta-alalla monella sektorilla. varmasti hyvä valinta.

Pukkinen ei myönnä tappiolla olevan vaikutusta motivaatioonsa jatkaa Turun kaupunginjohtajana. Hänen mielestään jokaisella on oikeus hakea mielenkiintoisia paikkoja, kun niitä avautuu, eikä Kuntaliiton päätös vaikuta hänen viranhoitoonsa.

- Ei tämä tietenkään siihen vaikuta. Minulla on kolme ja puoli vuotta kautta jäljellä Turun kaupunginjohtajan postista. Se on pitkä aika. Ehditään tehdä vielä monta budjettia, ja se on ehkä juuri sopiva aika yrittää saada kaupungin talous tasapainoon näissä vaikenevissa olosuhteissa, toteaa Pukkinen.

Mahdolliseen jatkoonsa Turun johdossa vuoden 2012 jälkeen Pukkinen ei ota vielä tässä vaiheessa suoranaista kantaa, mutta hallintomallista käytävään keskusteluun hänellä on selkeä mielipide.

- Se on tietenkin valtuustoryhmien käsissä. Nyt valmistellaan ja käydään keskusteluja siitä, jatketaanko nykymallilla, siirrytäänkö pormestarimalliin vai mitä tehdään. Minä pidän tätä nykyjärjestelmää erittäin hyvänä. Siinä kuntajohtaja valitaan ammattiperustein, ja ajatellen Suomen kuntien laajaa tehtäväkenttää niiden johtamisen tulee jatkossakin perustua asiantuntemukseen, oli se malli mikä tahansa, paaluttaa Mikko Pukkinen.

Kahdeksan hakijaa loppusuoralla

Puolueet ovat sopineet, että Kuntaliiton toimitusjohatjan paikka kuuluu kokoomukselle, koska se on suurin kuntapuolue. Nykyinen toimitusjohtaja Risto Parjanne jää eläkkeelle ensi keväänä. Kuntaliiton päätehtäviä ovat kuntien edunvalvonta, palvelu ja kehittäminen.

Mäki-Lohiluoma on toiminut Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtajana vuodesta 2005 ja sitä ennen kehitysjohtajana ja toimialajohtajana Suomen itsenäisyyden juhlarahastossa Sitrassa sekä eri tehtävissä muun muassa sisäasiainministeriössä ja Kuntaliitossa.

Toimitusjohtajan paikkaa haki 17 henkilöä, joiden joukosta valinta tehtiin. Tehtävä täytettiin seitsemän vuoden määräajaksi.

Hallituksen työvaliokunta haastatteli kahdeksan hakijaa, jotka myös olivat soveltuvuustestissä: Porin apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus, Järvenpään kaupungin kehitysjohtaja Minna Karhunen, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio, Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Kari Nenonen ja Turun kaupunginjohtaja Mikko Pukkinen.

Tehtävän kelpoisuusehtoina pidettiin ylempää korkeakoulututkintoa, hyvää perehtyneisyyttä kunta-alaan ja johtajakokemusta.

Suomen Kuntaliitto on maamme kaikkien kuntien etujärjestö ja kehittäjä, jonka toiminnassa ovat mukana myös maakuntaliitot, sairaanhoitopiirit ja muut kuntayhtymät. Kuntaliitossa työskentelee noin 300 henkilöä ja konsernin yrityksissä lisäksi noin 800 työntekijää.

Kuntaliiton nykyinen toimitusjohtaja Risto Parjanne jää eläkkeelle huhtikuun alussa 2010. Parjanne on työskennellyt Kuntaliiton toimitusjohtajana vuodesta 2000. Sitä ennen hän toimi muun muassa Oulun ja Kotkan kaupunginjohtajana.

Lähteet: YLE Turku

Lue seuraavaksi