Eurot kääntyvät vieläkin markoiksi

Mistä on rekrytointiasiamiehen arki tehty? Pienistä hemmotteluista, suurista nautinnoista ja hektisestä työtahdista.

hemmottelu
Rekrytointiasiamies Pia MantereYLE Etelä-Karjala

- Järkyttävän iso raha etenkin, kun käännän sen edelleenkin markoiksi, kommentoi 500 euron suuruutta Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy:n rekrytointiasiamies Pia Mantere.

Mantere tunnustaa, että häneltä on löytynyt myös 500 euroa ylimääräistä.

- Viimeksi vuonna 2005, kun laitettiin lusikat jakoon, naurahtaa rekryasiamies.

Nautiskelu kuuluu Pia Mantereen arkeen. Pieniä summia hänellä kuluu kirjoihin, elokuviin ja hyvään punaviiniin. Mantereen mukaan hemmottelu antaa hyvää vastapainoa tiukkaan työtahtiin.

Mantereen ei tarvitse turhan kauan miettiä mitä ylimääräisellä 500 eurolla tekisi, jos sellaisen summan saisi.

- Olen aina haaveillut, että pääsisi kylpylään ja saisin ne kaikki ihanat hoidot. Ruususen uni ruusukylpy, suklaahieronta, jalkahoito, vyöhyketerapia ja manikyyri, listaa toiveitaan Mantere.

Hoitojen jälkeen jäljellä jäävän rahasumman Mantere kuluttaisi tuttuihin nautintoihin - hyviin kirjoihin, kalliiseen punaviiniin ja mainioon ruokaan.

500 euroa haastaa kuluttajan pohtimaan miten käyttäisi tuon summan ainoastaan itseensä. 500 euroa kuulet Etelä-Karjalan Radiosta perjantaisin klo 8.40.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala