Pohjois-Suomessa tuulee vaarallisen voimakkaasti

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuuli on sunnuntaina vaarallisen voimakasta Oulun läänissä ja Etelä-Lapissa. Myös maan etelä- ja keskiosan sisävesillä liikkuvia varoitetaan voimakkaasta lounaistuulesta.

Kotimaa

Pelastuslaitosten mukaan kova tuuli ei ole ainakaan vielä aiheuttanut suurempia vahinkoja. Kaatuneet puut ovat kuitenkin työllistäneet pelastuslaitoksia ainakin Koillismaalla, Kymenlaaksossa ja Pohjanmaalla. Helsingin pelastuslaitos on käynyt kiinnittämässä muutaman tuulen irrottaman katon ja mainosjulisteen.

Linda Line on perunut Helsingin ja Tallinnan väliset vuoronsa tiistaihin asti kovan merenkäynnin vuoksi. Muiden laivayhtiöiden vuoroissa ei ole poikkeuksia.

Lähteet: YLE Uutiset