Veroja halutaan lisää rikkailta

YLE Uutisten verokyselyn mukaan yli puolet suomalaisista kiristäisi pääomatulojen verotusta ja palauttaisi varallisuusveron. Vapaan autoedun verotusta korottaisi tuntuvasti lähes 70 prosenttia suomalaisista.

talous
Grafiikka
YLE Uutiset Grafiikka

Verotuksen painopisteen siirtäminen kulutuksen verottamiseen saa laajaa kannatusta, ja joka neljäs suomalainen on valmis verotuksen selkeään kiristämiseen lähivuosina.

Taloustutkimus selvitti heinäkuussa (23. - 26.7.) YLE Uutisten toimeksiannosta kansalaisten veromielipiteitä. Taloustutkimuksen internet-paneelissa runsaat 2 200 vastaajaa otti kantaa 25 veroväittämään, joiden lähtökohtana oli, että Suomessa joudutaan todennäköisesti tulevina vuosina kiristämään verotusta. Tutkimuksen virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Verot tulojen mukaan

Tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen Taloustutkimus Oy:stä arvioi verokyselyn tulosten perusteella, että vaikka suomalaiset eivät suorastaan rakasta veroja, niin verojen kerääminen palvelujen rahoittamiseksi saa kuitenkin laajan hyväksynnän.

Rahkosen mukaan verotaakkaa halutaan kohdistaa varakkaille ja hyvätuloisille. Kyselyn mukaan myös hyvätuloiset hyväksyvät sen, että kansalaisia verotetaan tulojen mukaan.

- Hyvätuloisten ja paljon pääomaa hallitsevien veroja halutaan korottaa. Ehkä keskivertosuomalainen ajattelee, että siellä olisi enemmän otettavissa, Rahkonen tulkitsee tuloksia.

Autoetu verolle pantava

- Yksityiskohtana nousi esille vapaa autoetu. Se nousi kaikkein suosituimmaksi kohteeksi, jossa verotusta voidaan kiristää. Ehkä kansalaiset ajattelevat, että vapaan autoedun saaneilla on myös varaa maksaa hieman enemmän tästä edustaan.

Nihkeimmin kaikkiin verotuksen korottamisiin suhtautuvat nuoret (18 - 34-vuotiaat). Rahkosen mielestä tämä on luontevaa, koska nuorilla on edessään pitempi verojen maksuaika kuin vanhemmilla jo eläkeikää lähestyvillä ja palveluita kaipaavilla ikäryhmillä.

Lapsiperheille kevennyksiä

Väittämän, että mitä enemmän perheessä on lapsia, sitä kevyempää verotuksen pitäisi olla, hyväksyy 70 prosenttia vastaajista. Lähes 60 prosenttia on valmis korottamaan lapsilisiä ja panemaan ne verolle.

Vain joka kymmenes suomalainen verottaisi eläketuloja kireämmin kuin työtuloja. Voimakasta vastarintaa aiheuttaa myös ajatus asuntolainakorkojen verovähennysoikeuden poistamisesta. Joka neljäs vastaaja rajoittaisi työmatkakulujen verovähennysoikeutta ja lähes yhtä moni olisi valmis poistamaan ammattiliiton jäsenmaksujen verovähennysoikeuden.

Painopiste kulutusveroihin

Valtiovarainministeriön verotyöryhmä pohtii parhaillaan veroremonttia lähivuosille. Uudistusten keskeisenä sisältönä on arvioitu olevan verotuksen painopisteen siirtämisen työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen.

Verokyselyyn vastanneista 67 prosenttia tukee verottamisen painopisteen siirtämistä kulutusveroihin.

Lähes 60 prosenttia vastustaa kuitenkin tavaroista ja palveluista maksettavan arvonlisäveron korottamista 22 prosentista 25 prosenttiin.

Lähteet: YLE Uutiset