Vakoojan rooli järisytti Minna Haapkylää

Jörn Donnerin ohjaama elokuva Kuulustelu kuvaa vakaumuksellisen kommunistin hidasta taipumista tunnustukseen. Elokuvan pääosaa esittävälle Minna Haapkylälle vakoilija Kerttu Nuortevan rooli oli työläs. Oli vaikea löytää kosketuspintaa siihen, mitä on olla epäiltynä ja kuolemansellissä, Haapkylä sanoo.

kulttuuri
Näyttelijä Minna Haapkylä.
YLE

Haapkylä sanoo, että Nuorteva on valmis kuolemaan vakaumuksensa puolesta. Haapkylä ei ole ole joutunut sellaiseen tilanteeseen, että olisi ollut uhattuna ja joutunut taistelemaan itselleen tärkeän arvon puolesta.

- Kerttu on oikeasti vakooja ja tietää olevansa syyllinen. Hän tietää, että kun on jäänyt kiinni, periaatteessa rangaistuksena on kuolema. Kerttu odottaa vain sitä, että hänet tapetaan, Haapkylä sanoo.

Kuulustelu pohjautuu tositapahtumiin. Kolmekymppinen neuvostovakooja Kerttu Nuorteva pudotettiin Vihtiin kevättalvella 1942. Hän eli väärän henkilöllisyyden turvin Helsingissä puolisen vuotta, ennen kuin hänet pidätettiin.

Kuukausien kuulustelujen jälkeen Nuorteva tunnusti. Hän sai kuolemantuomion mutta välttyi teloitukselta välirauhan takia. Hänet lähetettiin takaisin itärajan taakse, jossa hän eli vielä parikymmentä vuotta.

Ääriolot kuorivat esiin ihmisen sisimmän

Valtiollinen poliisi pehmittää itsepintaista Nuortevaa muun muassa luettamalla tällä Eino Leinon runoja ja tarjoamalla viiniä. Nuorteva ei kuitenkaan murru ennen kuin saa kuulla Stalinin hallinnon hirmutöistä.

Keskusteluissa sivutaan myös Suomen liittoutumista natsi-Saksan kanssa. Kenellä on lopultakaan puhtaat paperit, mihin voi uskoa tai luottaa? Sympaattisen oloinen kuulustelijakin osaa johtaa harhaan ja luvata olemattomia.

Kuulustelu kertoo Nuortevan vaikeista valinnoista. Elokuvassa on vain vähän tapahtumia ja liikettä, mutta silti voimakas jännite. Kuukausien aikana sekä kuulustelijasta että vakoojasta kuoriutuu esiin uusia puolia.

Haapkylän mielestä Kuulustelu on elokuva inhimillisyydestä. Kertomista kuitenkin vaikeuttaa se, että olosuhteet ovat äärimmäiset.

- Useinhan ihmisen koko luonne tai rooli rakentuu sen mukaan, miten hän käyttäytyy eri ihmisten kanssa eri tilanteissa. Tässä taas sitä ei ole, tässä henkilöstä on vain se kuva, millainen hän on vankilassa. Tässä on aina vain sitä kuulustelua. Ja aina on jokin rooli päällä, Haapkylä sanoo.

Haapoja pitää juuri rooleja elokuvan toisena teemana. - Se on ehkä se toinen, mistä tässä elokuvassa kerrotaan. Ihmisen eri roolit. Että mitä sieltä paljastuu, kun tarpeeksi tulee kerroksia. Mitä sieltä loppujen lopuksi jää jäljelle, on se ihmisen sisin.

Sähäkkyyden sijalla tarina

Kuulustelu tapahtuu lähes kokonaan sisätiloissa - kuulusteluhuoneessa, sellissä ja sairaalassa. Teos on tiivis ja intensiivinen. Kamera tulee lähelle näyttelijöitä ja pysyy usein pitkään paikoillaan, ei siirry eikä zoomaa. Näyttelijätkään eivät paljon muuta tee kuin puhuvat ja sytyttävät välillä tupakan.

Varsinaisesta valtavirtaelokuvasta Haapkylän mukaan ei siis ole kyse. Hän sanoo olevansa jo väsynyt katsomaan perustavallisia elokuvia.

- Tavallisella tarkoitan sitä, että esimerkiksi amerikkalaisissa elokuvissa huomaa itkevänsä kohdissa, joissa tarina ei oikeasti liikuta. Et tunne niissä ketään, ja silti se saadaan teknisillä keinoilla aikaan. Musiikki on oikeassa kohdassa, ja leikkaus on oikeassa kohdassa, ja koko ajan kamerakulma vaihtuu.

Sähäköiden käännösten ja nopeiden leikkausten sijaan Kuulustelu antaa Haapkylän mukaan aikaa näyttelijäntyölle ja tarinalle.

- Minäkin joudun tässä elokuvassa katsomaan itseäni. Ja jopa unohdan sen, että kamera ei liiku, se on vaan. Elokuvassa jää aikaa katsoa näyttelijäntyötä ja sitä tarinaa.

Jännitys tiivistyi tuomion hetkellä

Kuulustelu on tehty suomalaisittainkin pienellä budjetilla. Kuvausaikataulu oli nopea, aikaa kului kaksi viikkoa studiossa Helsingin Herttoniemessä. Minna Haapkylän mukaan monet kohtaukset olivat niin raskaita, että niitä ei olisi jaksanutkaan hinkata monia kertoja. Kuvauksiin valmistauduttiin ohjaaja Jörn Donnerin kotikirjastossa.

Haapkylä myös luki Nuortevasta paljon ja syventyi aikakauteen. - Luin kaiken, mitä sain käsiini. Erityisen liikuttavia olivat Nuortevan kirjeet, Haapkylä kertoo.

Kuvausaika oli lyhyt, mutta näyttelijästä se ei tuntunut siltä. - Olimme niin hyvin valmistautuneita. En ole missään elokuvassa ollut niin valmis kuvauksiin kuin tässä. Teksti oli hallussa, tunsin toiset näyttelijät, tuntui kuin olisin mennyt näyttämölle ja edessä olevaan ensi-iltaan.

Kuvauksista on Minna Haapkylän mieleen jäänyt etenkin kohtaus, jossa tuomari lukee Kerttu Nuortevalle oikeuden päätöstä. Kohtauksessa näyttelijästä tuntui siltä kuin hän olisi odottanut oikeasti tuomiota.

- Teksti on kauhean pitkä. Piti kuulla keiden nimiä vakooja on paljastanut ja ihan lopussa se, että Nuorteva tuomitaan syylliseksi ja kuolemaan.

Haapkylän piti vain istua paikallaan ja tuijottaa eteensä. - Kun tuomarin ääni alkoi kuulua, rupesin vapisemaan ihan hulluna. Minua alkoi itkettää ja jännittää, ja sydän hakkasi niin, että kuulin sen korvissani.

Haapkylän mukaan latautunut tunnelma kertoi ryhmän ja työtavan intensiivisyydestä. - Vaikka todella tiesin, mitä tapahtuisi. Se oli hyvin järisyttävä kokemus.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Anna Simojoki.