1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Suomen Afganistan-strategiaan ei pikaista muutosta

Suomessakin ulko- ja turvallisuuspolitiikan päättäjät ovat voimistaneet puheitaan Afganistanin turvallisuusvastuun siirtämisestä maan omalle armeijalle ja poliisille. Samaan aikaan epävarmuus Afganistanin kriisinhallintaoperaation suunnasta on kasvanut.

Ulkomaat
Alexander Stubb
Alexander StubbYLE

Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan kansainvälisessä yhteisössä vallitsee epätietoisuutta Afganistanin kriisinhallinnasta. Suomen Afganistan-strategiassa ei kuitenkaan ole ainakaan puoleen vuoteen odotettavissa muutoksia.

- Kyllä meillä kaikilla on pientä epätietoisuutta ja sen takia Afganistanin tilanteesta pitää myös keskustella, Stubb sanoo.

Eduskunta käy ensi torstaina ajankohtaiskeskustelun Afganistanin tilanteesta. Stubbin mukaan hallitus ei siihen keskusteluun ole tuomassa mitään uusia avauksia.

Suomellekin saattaa tulla pyyntö lisäjoukoista

Parhaillaan Yhdysvallat pohtii jopa 30 000 sotilaan lisäjoukon lähettämistä Afganistaniin. Stubb ei sulje pois mahdollisuutta, että Suomikin saisi pyynnön lähettää lisäjoukkoja. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei Suomen Afganistan-strategiassa tapahdu lähimmän puolen vuoden aikana muutoksia.

- Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa Suomellekin tulee pyyntöjä lisäjoukoista, mutta näkisin tilanteen sillä lailla, että meillä ei ole tarvetta tehdä muutoksia suuntaan tai toiseen.

Ulkoministeri muistuttaa, että Suomella on 115 sotilasta kriisinhallintatehtävissä ja tämän päälle 85 sotilasta turvaamassa presidentinvaaleja, joista saattaa vielä tulla toinen kierros. Kun vaalitehtävä on täytetty, palaa tuo 85 hengen porukka aikaisempien päätösten mukaisesti takaisin Suomeen.

- Mitään strategista muutosta meidän joukkojen kokoonpanoon tai tehtäviin ei ole näköpiirissä. Nyt mennään kirjan mukaan ainakin puolisen vuotta, ellei tilanne radikaalisti muutu, ulkoministeri vakuuttaa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan päättäjät ovat Suomessakin voimistaneet puheita turvallisuusvastuun siirtämisestä entistä selkeämmin Afganistanin omalle armeijalle. Alexander Stubb vetoaa tässä yhteydessä Afganistanissa olevien Nato-joukkojen uuden komentajan, yhdysvaltalaiskenraali Stanley McChrystalin puheisiin ja tiedotusvälineille vuodettuihin raportteihin.

- Tavoite on kaksijakoinen. Ensin parannetaan paikallisten afgaanien turvallisuutta, käydään vuoropuhelua, priorisoidaan resursseja uudestaan ja sitten hitaasti mutta varmasti siirretään vastuuta afganistanilaisille.

Seuraavat kuukaudet määräävät suunnan

Stubb arvioi samalla, että seuraavat 18-24 kuukautta ovat erittäin tärkeitä koko Afganistanin vakauden kannalta.

Ulkoministeri myöntää, että keskustelun ilmapiiri on Suomessakin muuttunut. Puolustusvoimain entinen komentaja, kenraali Gustav Hägglund on epäillyt Afganistan-operaation mielekkyyttä, ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) on pohtinut suomalaisten kotiuttamista ja keskustelua on käyty siitä, onko Suomi Afganistanissa sodan osapuoli.

- Kyllä ilmapiiri on varmasti muuttunut ja se ei välttämättä ole keskustelun näkökulmasta huono asia, Stubb sanoo. Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että ISAF-operaatio on YK:n peruskirjan mukainen kriisinhallintaoperaatio, joten Suomi ei ole sodassa. Kenraali Hägglund puolestaan varoitti suomalaisia lähtemästä yksin Afganistanista, koska se olisi rintamakarkuruutta. Väyrynenkin puhui Stubbin mukaan pitkän ajan strategiasta, ei siitä, että vetäydyttäisiin nyt.

EU:n Afganistan-sovittelija ja Lissabon-äänestys kytköksissä

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok.) esitti viime viikolla vihreitten kansanedustajaa Pekka Haavistoa EU:n Afganistan-sovittelijaksi. Häkämies korosti puhuvansa omissa nimissään. Stubbin puheista selviää, ettei asiaa myöskään ole viety eteenpäin.

- Asiasta ei ole vielä keskusteltu EU-tasolla, ulkoministeri sanoo. Hän arvelee sovittelijan nimeämisen käyvän mahdolliseksi, jos Irlanti ensi perjantain kansanäänestyksessä hyväksyy Lissabonin sopimuksen ja sopimus saadaan unionissa voimaan.

- Kun Lissabonin sopimus astuu voimaan niin koko tämä EU:n erityisedustajajärjestelmä ja henkilöt, jotka siihen nimitetään, menee uusiksi. Eli jos löytyy pientä markkeerausta, että meillä olisi hyvä välittäjä tässä Afganistan-kysymyksessä, niin mikä ettei, Stubb sanoo hieman monimielisesti.

Ulkoministeri paljastaa myös, että turvallisuustilanne on toistaiseksi estänyt häntä matkustamasta Afganistaniin.

- Kyllä tässä on varmasti matkan tyyppistä suunnittelua kohta puolin. Olen vahvasti sitä mieltä, että minun olisi jo pitänyt käydä Afganistanissa, mutta turvallisuustilanne ei toistaiseksi ole antanut myöten.

Lähteet: YLE Uutiset / Jarkko Juselius

Lue seuraavaksi