Hyppää sisältöön

Puhdasta rahaa vaaliehdokkaille

Vaalirahakohu on paljastanut, että kansanedustajat ovat köyhiä ja hoitavat raha-asiansa huonosti. Nyt tarvitaan uutta ja avointa rahoitusta, kirjoittaa Jouko Marttila.

Olin jo kertaalleen päättänyt, että vaalirahoitusta en enää käsittele, mutta tässä sitä ollaan. Lahjoja ja lahjuksia säikähtäneet kansanedustajat ovat kilvan palauttaneet rahojaan Novan konkurssipesään. Ikään kuin ryöstön saisi anteeksi palauttamalla saaliin, kun on jäänyt rysän päältä kiinni. Seuraavaa paluupostia odotetaan nuorten ja lasten puolesta toimineissa säätiöissä, joista poliitikot ovat kahmineet varoja omiin taskuihinsa. Mitä pahaa voisi olla viattomilta kuulostavissa Maaseudun Kukkasrahaston Säätiössä ja Nuorisosäätiössä? Esimerkiksi säätiön hallitus ja toimiva johto, jotka jakavat vähävaraisten hyväksi tarkoitettuja rahoja toisilleen.

Näin siis Suomessa - tässä suoraselkäisten ja rehellisten ihmisten maassa. Voi kuinka ehdimmekin jo nauraa Silvio Berlusconille ja hänet huipulle nostaneiden italialaisten tyhmyydelle.

Suomen pääministerin kyselytuntia kuunnellessa tuli mieleen vanha sanonta, että politiikka on mahdollisen taidetta, mutta Matti Vanhanen tekee mahdottamastakin taidetta. Eettisiin ja mooraalisiin kysymyksiin ei tule vastauksia. Vaalirahoitus on hänelle puhtaasti laillisuuskysymys. Jos lain kirjainta ei ole rikottu, mitään väärää ei pääministerin mielestä ole tapahtunut. Koko kohu on vain vuosikymmenien perinteen jatkamista. Maan tapa. Kuinka pääministeri voisi olla siitä vastuussa?

Autetaanpa hieman ja pitäydytään puhtaasti juridiikassa. Ehkä pääministeri ei tiedä tai muista, että osakeyhtiön myöntämät merkittävät lahjat ilman yhtiökokouksen hyväksyntää ovat lainvastaisia. Säätiöiden varojakaan ei saisi käyttää muuhun kuin säätiön säännöissä määrättyyn tarkoitukseen. Pääministeri on sattumalta ollut sekä tukien jakajana että saajana, vaikka ei suoraan ole itse itseään näillä vähäosaisten varoilla rahoittanutkaan. Mutta kaverit ovat.

Silti rahat ovat tulleet ikään kuin pyytämättä ja yllättäen, kuten Hesarin sarjakuvapiirtäjä Karlsson osuvasti asian ilmaisi. Mutta vakavasti ottaen, eikö laittomasti myönnettyä tai saatua vaalitukea voi verrata varastettuun tavaraan ryhtymiseen? Ainakin juristeille riittää taas lisää töitä.

Kansanedustajien moraalinen selkäranka on tunnetusti notkea, mutta viime viikon parhaat pisteet nappasi entinen kansanedustaja Jukka Vihriälä eroamalla Raha-automaattiyhdistyksen hallituksesta. Joku saattoi hetken kuvitella, että vihdoin löytyi suoraselkäinen poliitikko, joita on ollut viime aikoina kovin vähän liikkeellä. Mutta eipä innostuta liikaa. Heti erottuaan Vihriälä vaati puoluetovereiltaan korkeampaa moraalia ja ehdotti uusien vaalien järjestämistä. Hän näki itsensä jo istumassa Arkadianmäellä.

Vaalirahakohu tuo mieleen kansan ja heidän edustajiensa pahasti parjaamat pankkiirit, nuo finanssikriisin synnyttäjät, moraalittomat ja ahneet moukat. Pankkiireilta halutaan bonukset pois, koska kannustimet johtivat katastrofiin. Hätäinen ja helppo tuomio, mutta ahneus ja moraalittomuus eivät näytä olevan täysin vieraita ominaisuuksia lainsäätäjillekään.

Itse asiassa vaalirahoitus on paljastanut kuinka velkaisia ja varattomia monet kansanedustajat ovat. Heille kelpaa mikä tahansa vaalieuro, mistä tahansa lähteestä, mihin tahansa käyttötarkoitukseen – vaikka lentolippuihin. Huumeet, ihmiskauppa ja prostituutio eivät sentään ainakaan vielä ole paljastuneet rahanlähteeksi. Tai mistä sen tietää, kun kukaan ei tunnu tietävän, mistä niitä euroja oikein tulee.

Hämärästä rahoituksesta päästään eroon vain tekemällä siitä täysin läpinäkyvää tai kieltämällä yksityinen rahoitus kokonaan. Rahoituskielto ja puhtaaseen puoluetukeen siirtyminen istuisivat aika huonosti demokratiaan, joten avoimuus lienee paras vaihtoehto. Yksittäiselle lahjoitukselle voidaan tietysti määrätä yläraja, jos pelkona on, että joku saa liikaa rahaa. Uskoisin, että avoimuus poistaa tämänkin ongelman.

Poliittinen toiminta on demokratian kivijalka, eikä sen saa antaa rapautua vanhojen syntien seurauksena. Jos vaalirahakohu johtaa siihen, että seuraavissa vaaleissa on pulaa sekä ehdokkaista että rahasta, niin silloin on mennyt lapsi pesuveden mukana. Uusi järjestelmä saadaan toimimaan avoimesti juuri niillä paljon puhutuilla kannustimilla.

Miksi yrityksen tai jonkun yksityishenkilön kannattaisi julkistaa vaalitukensa? Siitä täytyy olla hänelle jotain hyötyä. Se hyöty tulee koko kansan lempilapsen, verotuksen kautta. Vaaliavustuksista täytyy tehdä kokonaan tai osittain verovähennyskelpoisia, jolloin ne kannattaa ilmoittaa verotuksessa. Verottajalle pitää antaa oikeus ja velvollisuus julkaista kaikki vaalirahailmoitukset reaaliajassa jo muutenkin hyvin toimivilla verottajan verkkosivuilla.

Nyt joku huutaa, että sehän merkitsee tulonsiirtoa puolueille ja kansanedustajille. Siihen voi todeta nuorisotyyliin, että daa, demokratia maksaa. Ja maksetaanhan puoluetukea tänäkin päivänä. Ehkä osan vanhasta tuesta ja kansanedustajien maailmanympärimatkojen kuluista voisi siirtää yhteiseen vaalikassaan.

Ja sitä paitsi saahan ammattiyhdistysten jäsenmaksutkin vähentää verotuksessa. Ja niistäkin osa menee jäseniltä kysymättä vasemmiston vaalitukeen.

Jos vaalirahalle halutaan täysin vakaa ja puolueeton lähde, niin sellainenkin on olemassa. Suomen Pankki maksaa vuosittain voitostaan pari sataa miljoonaa valtiolle. Pankkivaltuusto voisi korvamerkitä siitä säännöllisesti muutaman miljoonan demokratian tukirahastoon. Sillä saataisiiin vaalivelat ja –mainokset hoidettua, kerrankin ihan puhtaasti.

Kirjoittaja on yrittäjäksi ryhtynyt entinen Suomen Pankin viestintäpäällikkö.