Vanhanen: Miksi olisin riskeerannut urani lautakasan takia?

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) vastasi tiedotustilaisuudessa suorasukaisesti TV2:n Silminnäkijä-ohjelman väitteisiin, joiden mukaan eräs rakennusliike olisi maksanut hänen talonrakennuskulujaan. Vanhanen vaati YLEä kertomaan asiaan liittyvät faktat jo tänään, jotta hän voisi kunnolla puolustautua.

talous
Pääministeri Matti Vanhanen tiedotustilaisuudessaan valtioneuvoston kansliassa YLEn Silminnäkijä-ohjelman väitettyä, että eräs rakennusliike oli maksanut hänen talonrakennuskulujaan. Katsoo toimittajayleisöön vakava ilme kasvoillaan.
YLE

Vanhanen sanoi toimineensa rakentamisessa kaikella sillä huolellisuudella, mitä voi edellyttää. Hän totesi, että kaikesta on pitänyt tulla lasku ja että kaikki laskut on maksettu.

Hän sanoi myös, ettei ole ollut sopimassa mistään erityisjärjestelyistä.

Vanhasen mukaan ainoa asiaan liittyvä tilaus koskee pienehköä erää tuppeensahattua koivua. Tästä koivusta rakennettiin kirjahylly, eikä kyse ollut suinkaan "varsin kalliista tarvike-erästä". Vanhanen sanoi olettaneensa, että tästäkin erästä on tullut lasku ja että se on maksettu. Hän kuitenkin myönsi, ettei kaikkia 13 vuoden takaisia kuitteja ole enää tallella.

"Miksi olisin riskeerannut urani?"

Vanhanen esitti myös kysymyksen siitä, miksi hän olisi riskeerannut poliittisen uransa ja uskottavuutensa lautakasan vuoksi. Hän muistutti olleensa rakentamisaikana keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa.

Vanhanen arvosteli Silminnäkijä-ohjelmaa erittäin tarkoitushakuiseksi. Hän viittasi tällä siihen, että ohjelmassa kumottiin myös Vanhasen kirjan väite, jonka mukaan hän olisi rakentanut talonsa omin käsin. Vanhanen kaivoi samasta kirjasta esiin lauseen, jossa todetaan, että "rakentamisessa käytettiin myös paljon ammattiapua".

Pääministeri Vanhanen sanoi pitävänsä KRP:n tutkimuksia erittäin hyvänä asiana ja vaati YLEä tuomaan kaikki tietonsa julkisuuteen jo tänään. Hän sanoi, ettei asia voi odottaa käräjäoikeuteen saakka.

Vanhanen korosti eduskunnassa iltapäivällä, että kyseessä on toimituksellinen asia, joka ei koske Yleisradiota yhtiönä.

Lähteet: YLE Uutiset/ Terhi Uusivaara-Melari, Jarkko Juselius