1. yle.fi
  2. Uutiset

Air Indian lentäjät palaavat töihin

Valtiollisen Air India -lentoyhtiön viidettä päivää kestänyt lentäjälakko päättyy. Parisataa lentäjää jäi töistä sen jälkeen, kun yhtiö ilmoitti leikkaavansa palkkakannustimia kulujen hillitsemiseksi.

Ulkomaat

Eilen Air India jäädytti väliaikaisesti lippuvarauksensa, sillä lakon aikana lähes joka neljäs kone on jäänyt nousematta ilmaan. Lentäjät palaavat töihin yhtiön kärsittyä lakosta miljoonatappioita.

Päivittäin 40 yhtiön 200 reittilennosta on peruttu muun muassa Lontooseen, Singaporeen, New Yorkiin ja kotimaanlennoilla.

Air India kertoo neuvottelevansa vielä työntekijöiden kanssa ennen kannustinleikkauksiin ryhtymistä.

Aiemmin tässä kuussa intialainen Jet Airways lakkoili, kun sen työntekijöitä irtisanottiin kurittomuuden vuoksi. Palkolliset olivat yrittäneet perustaa ammattiliittoa.

Lähteet: Reuters

Lue seuraavaksi