Lukijat mukaan Kuhalan maailmaan

Markku Ropposen dekkareiden maailmaa on Jyväskylä, ja Jyväskylää tuntevat lukijat ovatkin nautiskelleet voidessaan sijoittaa tapahtumat oikeisiin ympäristöihin. Nyt mennään pitkä askel pitemmälle, ja tapahtumiin voi mennä myös itse mukaan.

Markku Ropponen
Markku Ropponen ja Soili Vuorenmaa
Markku Ropponen ja Soili Vuorenmaa Kuhalan maisemissa.YLE Keski-Suomi / Virpi Kotilainen

Kun Markku Ropposen mielikuvituksesta syntynyt entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Otto Kuhala seikkailee Jyväskylässä, hän seikkailee enimmäkseen oikeilla paikoilla, kaduilla ja kujilla. Karttaa Ropponen ei Kuhalasta kirjoittaessaan tarvitse, 50 vuotta paikallistuntemusta riittää.

- Luulen, että aika hyvin näitä kortteleita, kujia ja kadunkulmia tunnen. Mielestäni fiktiossa ei ole niin kauhean tarkkaa tulevatko paikat yksi yhteen, Ropponen pohtii.

Ropponen ei myöskään käy asiakseen tarkastamassa paikkojen vastaavutta tekstinsä kanssa. Lukijapalautetta kuitenkin tulee.

- Etenkin silloin jos olen jotenkin hairahtunut joittenkin järvien suhteen tai muuten, ja se on pelkästään hauskaa.

Jyväskyläläisille Kuhala-lukijoille oma paikallistuntemus tuo eittämättä lisäarvoa, kun Kuhalan mukana voi mielikuvituksessaan kulkea. Jyväskyläläisyys on osa Kuhalaa, vaikka aiemmissa teoksissaan Ropponen on vältellyt Jyväskylää tapahtumapaikkana.

- Ajattelin, etten kirjoita Jyväskylästä. Mielestäni tämä oli tosi pieni paikka, tämän läpi ajaa muutamassa minuutissa. Mutta sitten kun aloin noita Kuhaloita kirjoittaa, niin jotenkin tunnustin rakkauteni kotikaupungille, Ropponen sanoo.

Dekkariseikkailulla Kuhalan jalanjälkiin

Tapahtumajärjestäjä Centralia on nyt tuottanut Kuhala-kirjoista dekkariseikkailun Jyväskylään. Centralian toimitusjohtaja Soili Vuorenmaa kertoo, että idea syntyi kysynnän kautta.

- Toiveena oli, että joskus olisi henkilöstölle jotakin muutakin kuin ryyppäjäiset pikkuijouluissa, niin tämä vastaa siihen, Vuorenmaa sanoo.

Kuhala-dekkariseikkailua toteuttaa kymmenen hengen joukko. Kaupungilla on näyttelijöitä kirjojen paikoilla ja roolihahmoissa. Seikkailijat hakevat henkilöiltä vihjeitä ratkaistakseen rikoksen.

Markku Ropponen kertoo ensin kauhistuneensa ideasta, mutta päätyneensä sitten siihen, että Kuhalan hahmoa saa hyödyntää. Muulla tavoin Ropponen ei dekkariseikkailuun osallistu.

- Minulle riittää kirjojen kirjoittaminen, siinä on aivan tarpeeksi, hän sanoo.

Dekkariseikkailulle on jo ollut kysyntää, ja testiryhmät kiertävät reittiä lähipäivinä. Myyntikunnossa seikkailu on Soili Vuorenmaan mukaan parin viikon kuluttua.

Lähteet: YLE Keski-Suomi / Virpi Kotilainen