1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. virkavirheet

Syyttäjä vaatii Saloselle vankeutta

Kihlakunnansyyttäjä vaatii kuopiolaisprofessori Jukka T. Saloselle vankeusrangaistusta. Salosta syytetään kahdesta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja törkeästä veropetoksesta. Lisäksi syyttäjä vaatii Salosen viraltapanoa törkeän virka-aseman väärinkäyttämisen vuoksi.

Kuva: YLE / Antti Karhunen

Jutun juuret juontavat yli kymmenen vuoden taakse. Salosen epäillään ohjanneen tutkimusvaroja yrityksensä, konkurssiin hakeutuneen Jurilabin käyttöön. Kokonaisuudessaan puhutaan yli 200 000 euron rahoituksesta. Epäillyt väärinkäytökset ajoittuvat vuosille 1996 -1999.

Syyttäjän ja Kuopion yliopiston mielestä rahat olisivat kuuluneet yliopistolle. Rahoituksesta merkittävä osa on tullut tupakkayhtiöltä. Lisäksi Salosen epäillään jättäneen maksamatta veroja noin 45 000 euron kunsulttipalkkiosta.

Salonen kiistää syytteet ja pyytää syytteen hylkäämistä aiheettomana ja vanhentuneena. Salosen mukaan rahoitus on ollut hänelle henkilökohtaisesti myönnettyä apurahaa, eivätkä ne siksi kuuluisi Kuopion yliopistolle.

Syyttäjä vaatii Saloselle vankeusrangaistusta sekä viraltapanoa.

Juttua on tutkittu jo useita vuosia ja tutkinta on viivästynyt ulkomailta pyydetyn virka-avun hitauden vuoksi.

Tänään alkanut oikeuskäsittely kestää kaksi viikkoa ja sen aikana kuullaan noin kolmeakymmentä todistajaa.