Kenian vaalimellakat menossa oikeuteen

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä haluaa Kenian viime vuoden väkivaltaisuuksien pääsyylliset oikeuden eteen. Tuomioistuimen pääsyyttäjä Luis Moreno-Ocampo ilmoitti keskiviikkona ajavansa syytteitä niille, joiden voidaan katsoa olevan päävastuussa joulukuun 2007 vaalien jälkeen puhjenneista väkivaltaisuuksista.

Ulkomaat
Sotilaita vaaliuurnien vierellä. Taustalla sinistä kyynelkaasun savua.
Ensimmäiset vaalimellakat puhkesivat heti joulukuun lopussa 2007. Armeijan sotilaat ja poliisivoimat suojasivat vaaliuurnia kyynelkaasun avulla, kun vihaiset kansalaiset heittelivät ensin heitä kohti kiviä Ngongin kaupungissa.EPA / Tom Maruko

Pääsyyttäjän toimisto on tutkinut väkivaltaisuuksia viime vuodesta lähtien. Moreno-Ocampo on kuitenkin tähän asti sanonut nostavansa syytteet vain, jos Kenia ei itse perusta tuomioistuinta pääsyyllisten saamiseksi oikeuteen.

Moreno-Ocampo ilmoitti keskiviikkona haluavansa myös, että Kenia perustaa tuomioistuimen muita epäiltyjä varten sekä erillisen totuuskomission väkivallan syiden selvittämiseksi.

Jännitteet Keniassa repesivät väkivaltaisuuksiksi joulukuun 2007 lopussa pidettyjen parlamentti- ja presidentinvaalien jälkeen. Oppositiojohtaja Raila Odinga syytti presidentti Mwai Kibakia voiton ryöstämisestä vaalivilpillä. Noin 1 300 ihmisen arvioidaan kuolleen ja 300 000 joutui pakenemaan kodeistaan.

Kaaos saatiin loppumaan kaksi kuukautta myöhemmin YK:n entisen pääsihteerin Kofi Annanin välittämällä vallanjakosopimuksella. Kibaki sai pitää presidentin viran, Odingasta tuli pääministeri.

Kenian hallitus ei ole toistaiseksi perustanut erillistä tuomioistuinta tutkimaan tapahtumia useista suosituksista huolimatta. Muun muassa Kofi Annan kehotti kesällä Keniaa joko perustamaan erityistuomioistuimen tai saattamaan epäillyt kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen.

Moreno-Ocampon edustajan mukaan Kenia on suostunut siihen, että kansainvälinen rikostuomioistuin ottaa asian käsiteltäväkseen.

Lähteet: Reuters, AFP