Yksityisautoilu kiellettävä kesän ajaksi

Olen kirjailija. Siksi minulla ei ole koskaan lomaa. Ei edes nukkuessa. Unet kun ovat aivan loistavaa kirjoittamisen materiaalia. Tämän vuoksi olen viime vuosina ollut kovin stressaantunut.

Kotimaa

Tänä vuonna psykiatrini sanoi, että nyt on korkea aika pitää kesälomaa. Ettei seuraava loma-asu olisi pakkopaita.

Samalla hän suositteli harrastusta, joka totaalisesti veisi ajatukset pois työasioista. Kuten laskuvarjohyppyä, veitsenheittäjän avustajan tuuraamista tai venäläistä rulettia.

Siksi hankin moottoripyörän.

Päätös oli oikeaan osunut. Huomasin heti, että kun ohittaa säiliöautoa, lisää siinä vauhdin sataanviiteenkymmeneen ja vastaan tulee yllättäen tukkirekka, arjen mietteet unohtuvat. Välitön kuoleman läheisyys kun aina lopettaa turhan ajattelun ja palauttaa ihmismielen Nyt-hetkeen. Siihen zen-buddhalaisten tavoittelemaan spirituaaliseen ytimeen, jossa kaikki merkitykset kerralla kirkastuvat.

Mielelläni kertoisin myös kaikesta muusta, mikä liittyy moottoripyörällä ajamiseen. Mutta tässä ration kuulokuvassa en ehdi kaikkia mahdollisia haltioitumisia kuvailemaan.

Sen sijaan haluan kertoa Tiehallinnon pelottavasta piittaamattomuudesta. Utsjoelta Nuorgamiin johtavalla tiellä oli kahdeksankymmenen nopeusrajoitus. Ajoin sen vaatimaa vauhtia.

Tiesin toki, että Lapissa kaikki on suurpiirteisempää. Mutta kun ajoin kaarteesta ylämäkeen, jossa päällyste päättyi äkisti ja ilman varoitusmerkkejä, se oli liian suurpiirteistä. Uutta tietä varten oli tienpohjalle laskettu suurikivistä sepeliä ja motskarini jymähti siihen kuin polkupyörätaksi tsunamiin. Vanne vääntyi, ketjut rikkoontuivat, rengas puhkesi.

Lisäksi sain trauman, jonka takia herään yhä huutooni öisin. Ja niin herää vaimokin.

Huippulahjakkaana ajajana hallitsin toki tilanteen, en kaatunut, silpoutunut tai kuollut. Vaurioistakin sain vakuutusyhtiöltä korvauksen, mutta kuka korvaa vakuutusyhtiölle? Kuka myöntää syyllisyytensä? Juudas sentään ymmärsi, miten virheen tehnyt voi vahinkonsa hyvittää.

Se ei silti ollut kesäni työläin kokemus. Kyllä sellainen olivat autoilijat. Kun selvästi vaikutti, ettei niistä suurimmalla osalla ollut ajokorttia ollenkaan tai ajelivat pahasti päihdyksissä. Ja jos autokoulu olikin tullut käytyä, opetukset oli ehditty kokonaan unohtaa. Tahatta tai tahallaan.

Vaihdettiin kaistaa ilman vilkkua, ohitettiin keltaisen viivan kohdalla, pidettiin aivan liian vähän turvaväliä ja vietiin kaistalta tolkuttomasti tilaa. Lisäksi autot näyttivät huikean rumilta ja pahimmillaan vedettiin perässä milloin jotain pientä kärryä, milloin kivitalon kokoista asuntovaunua. Välillä vaikutti, että mustalaisleiri on muuttamassa taivaaseen pitkin nelostietä.

Eniten näiden kotteroiden kanssa häiritsi niiden vähäinen kiihtyvyys. Kun joutui kaikissa liikennevaloissa haukotellen odottamaan, että ne pääsisivät liikkeelle ennen lumien tuloa. Eivätkä niiden kuskit osanneet edes hävetä, vaan jos käytit äänimerkkiä ne näyttivät keskisormea. Vaikka tuskin olisivat tienneet minne sen olisivat panneet jos olivat saaneet mahdollisuuden.

Näistä syistä ehdotan, että yksityinen autoilu kielletään kokonaan huhtikuusta syyskuuhun.

Ellei ehdotukseni jostain systä saa asfalttia pyörien alle, vaadin, että kun autoa ajava näkee peilistään takaa tulevan moottoripyörän, hänen pitää pudottaa nopeutensa kolmeenkymmeneen ja siirtyä ajamaan pientareelle. Siellähän heidän paikkansa muutenkin on, traktorivauhdilla köröttelevien.

Olette varmasti samaa mieltä?

Kerroin näistä ehdotuksista myös kullanvärisellä Jaguaarilla ajavalle psykiatrilleni. Jostain syystä hän ei innostunut, vaan kirjoitti minulle vain lisää vahvoja psyykelääkkeitä.

Niiden vaikutuksen alaisena saan ajaa vain autoa.

Lähteet: Harri Närhi kirjailija ja elokuvakriitikko