Jukka Virtanen: Hyvä runo koskettaa

TV:stä tuttu Runoraati valtaa uusia uria, kun torstai-iltana ohjelma kuullaan ensimmäistä kertaa Radio Suomessa. Minna Joenniemen emännöimässä ohjelmassa runoja puntaroivat kirjailijat Sinikka Nopola ja Juha Itkonen, sekä tietysti raadin vakiojäsen, Jukka Virtanen.

kulttuuri
Minna Joenniemi juontaa, Jukka Virtanen tuomaroi.YLE / Jyrki Valkama

Jukka Virtasen mukaan hyvä runo runo koskettaa aina lukijaa jollain lailla. - Runo syntyy usein suuren tunteen palon vallassa.

Runoilija ei saisi myöskään liiaksi hioa hengentuotettaan. - Muokkaamalla liikaa saattaa hävitä juuri se aito tunne tai lähestymistapa, joka on omiaan herättämään uusia näkökulmia tai tulkintoja muuten jo aiemmin puituihin aiheisiin, opastaa Virtanen.

Suomen kielen rikkaus antaa runoilijoille paljon eväitä ja työkaluja sanan säilällä sivaltamiseen. Virtasen mielestä Runoraadit ovat osoittaneet sen, että Suomesta löytyy paljon ihmisiä, jotka osaavat käyttää suomen kieltä luovasti.

Kahden tunnin lähetyksen teemana on ilo kaikessa monimuotoisuudessaan. Arvioitavia runoja on kahdeksan ja runoilijat itse esittävät ne ohjelmassa. Ohjelman päätteeksi raatilaiset valitsevat runoista suosikkinsa.

Myös kuulijoilla on mahdollisuus kommentoida runoja, sillä ne löytyvät jo etukäteen Radio Suomen nettisivuilta. (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: YLE Lahti