Ministeriö muuttaisi sähköistä äänestystä

Oikeusministeriö katsoo, ettei viime vuoden kuntavaalien sähköisen äänestyksen kokeilu onnistunut. Äänestys keskeytyi 232 käyttäjältä ja vaalit piti uusia kokeilukunnissa.

talous
The electronic ballot's touch-screen.

Ministeriö katsoo muistiossaan, että mahdollisessa uudessa sähköisen äänestyksen kokeilussa äänestäjän pitäisi saada paperituloste, josta hän voisi itse tarkistaa ja hyväksyä antamansa äänen. Lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota äänestysjärjestelmän käyttäjäystävällisyyteen.

Muistiossa huomautetaan, ettei sähköinen äänestys helpottanut vaaliviranomaisten toimintaa. Kokeillun järjestelmän kustannukset olivat myös korkeat.

Lisäksi tekninen järjestelmä pitäisi toteuttaa niin sanotulla avoimella lähdekoodilla, jotta äänestäjä voisi varmistua järjestelmän oikeasta toiminnasta.

Muistiossa ei oteta kantaa, tulisiko sähköisen äänestyksen kokeilua jatkaa. Muistio lähetetään lausuntokierrokselle ja asia esitellään myöhemmin syksyllä valtioneuvostolle.

Lähteet: YLE Uutiset