Kohti uutta on upea äitiyspakkaus

Sam Mendesin viidestä elokuvasta kolme on ollut enemmän tai vähemmän parisuhteellisia: American Beauty, Revolutionary Road ja nyt Kohti uutta. Uutukainen ei ole niistä paras, mutta aidoin. John Krasinski on mitä tunnistettavin hyvää tahtovana, mutta sammakoita päästävänä poikaystävänä. Avovaimon tullessa raskaaksi he tuudittautuvat tuttuun harhaluuloon, että heistä tulee paremmat vanhemmat kuin kenestäkään muusta.

kulttuuri
Mies ja nainen keskustelevat illan hämärässä.
Francois Duhamel

Kohti uutta on draamana markkinoiduista elokuvista vuoden hauskimpia. Toki komediaksi kutsuminen olisi liioittelua, sillä viimeisenä puolituntisenaan tarina jättää hassuttelun kokonaan ja syventyy perimmäiseen kysymykseensä. Sitä pääpari Burt (Krasinski) ja Verona (Maya Rudolph) ratkovat sylikkäin maaten toistuvissa kauniissa kohtauksissa.

Ohjaaja Mendesiltä odotetaan yhä uutta American Beautya, jonka ruusunterälehdet putoilevat ja muovipussit tanssivat kollektiivisiksi ajankuviksi. Mitään niin pysäyttävää Kohti uutta ei tarjoa. Mutta elokuvan katsottuaan tahtoo Burtin ja Veronan tapaan maata trampoliinilla pohtimassa, millaisia ihmisiä tahtoo sitä hyppyyttämään.

Esikoistaan odottava pariskunta jää täysin vaille turvaverkkoa, kun Burtin vanhemmat häipyvät itsekkäästi ulkomaille ja Veronan vanhemmat ovat jo vuosia sitten kuolleet. Etätyöskentelevä nuoripari voi onneksi muuttaa minne mielii. Alkaa matka, jolla he tapaavat vanhoja ystäviään, sukulaisiaan ja lapsuuden leikkikavereitaan aina Madisonista Montrealiin. Varsin pian paljastuu, että harkitut vaihtoehdot uudeksi kasvatustueksi ovat aivan liian horjuvia.

Verona ja Burt tutustuvat road tripillään uudestaan muun muassa Veronan koulutovereihin, entiseen pomoon ja Burtin veljeen – vanhempina. Perheellistyminen on muuttanut heitä kaikkia hälyttävään suuntaan. Tämän alleviivaamiseksi Veronan sisko on elokuvan ainoa neutraali ja ainoa lapseton hahmo. Muista on tullut esimerkki-isiä ja -äitejä helvetistä.

Kieroon kasvavat lapset

Amerikkalaisyleisö älyää roolituksesta, että Kohti uutta on vitsikäs. Heille John Krasinski on tuttu USA:n Officesta ja Maya Rudolph sketsisarja Saturday Night Livesta. Ohjaaja Mendes puolestaan on komedian saralla ensikertalainen. Se näkyy hieman epäsuhtaisessa karikatyyrityylissä. Monet Veronan ja Burtin ystävistä, ylimpänä Maggie Gyllenhaalin näyttelemä luontoäiti LN, näyttäytyvät yliampuvina ja epäuskottavina.

Mendesin aikuiset ovat enemmän tai vähemmän häiriintyneitä tai elämänsä runtelemia, mutta lapset ovat haavoittuneisuudestaan huolimatta viattomia. Pinnalta elokuvan lapsi-vanhempi-suhteet ovat hykerryttävän koomisia, mutta välillä ne ovat myös teräviä tutkielmia siitä, miten kasvatus jättää merkkinsä jälkipolveen. Kahden ammattikirjailijan yhteinen ensikäsikirjoitus herkuttelee aiheella, jota on hankala käsitellä hauskasti: kieroon kasvavilla lapsilla.

Satiiri näpäyttää myös pääparia. Verona pillittää raskauskiloista, Burt kompuroi ailahtelevan äidin lohduttamisessa ja vauvan hyvinvointia kuulostellaan matkassa kulkevalla sydänmonitorilla.

Hurmaavan tavalliset tähdet

Pikkuperheen tie vie puhutteleviin paikkoihin, tosin sen määränpää yllättää valjuudellaan. Silti Kohti uutta on herttaisuudessaan elokuva, josta on helppo pitää. Sen tarina ei ehkä liikuta naurusta kyyneliin, mutta Verona ja Burt liikuttavat. Sellainen kemia on kahden katsomisen arvoinen.

Elokuvan valloittavimmissa kohtauksissa tulevat vanhemmat puivat ystäviensä perhekohtaloita omasta tulevaisuudestaan tietämättöminä. Repliikit voisivat olla suoraan kaavamaisimmasta romanttisesta komediasta, mutta Krasinskin ja Rudolphin hallussa niihin syntyy käsittämätöntä lämpöä ja hahmojen välille kiistämätöntä yhteenkuuluvutta. Tavallisuudessaan ja epäfilmitähteydessään he ovat kauniita ja ihania.

Burtin ja Veronan henkilöt keriytyvät auki huomaamatta omalla painollaan. Alkuun Burt on rasittava pelle, kohta jo herkkä ja epävarma romantikko. Samalla kyllästyneen oloisesta tiukkapiposta Veronasta kasvaa toiveikas ja sielukas. He ovat yhtä aikaa syksyn epätodennäköisin ja rakastettavin elokuvapari.

Sen perimmäisen kysymyksen Verona esittää Burtille aivan alussa – olemmeko mokaajia? Sellaisilta he todella vaikuttavat, ennen kuin vertailukohdaksi vyöryy omituisten ystävien kerho. Elokuvan alun Burt ja Verona ovat selvästi toisenlaiset kuin lopun Burt ja Verona. Ehkä matka vanhemmuuteen on muuttanut heidät.

On vaikea sanoa, onko Kohti uutta parhaimmillaan koomisissa vai draamallisissa kohdissaan. Molemmissa se antaa ymmärtää, että isistä ja äideistä huolimatta lapsista voi tulla hyviä aikuisia.

Lähteet: YLE Uutiset / Tiina Länkinen