Kauppa pelkää maksupalvelulain kuristavan pieniä kauppoja

Kaupan liitto epäilee pienten kauppojen joutuvan pankkien ja luottoyhtiöiden sanelun kohteeksi uuden maksupalvelulain myötä. Liiton mukaan pienillä kaupoilla ei ole mahdollisuuksia käydä aitoja sopimusneuvotteluita pankkien tai luottoyhtiöiden kanssa.

talous

Kaupan liiton mukaan liike saa tällä hetkellä pankkikortilla tapahtuvasta ostosta suorituksen yhdessä päivässä. Nyt annetun lakiesityksen mukaan maksun tapahtumahyvitys kauppiaalle muuttuisi sopimuksenvaraiseksi. Pienet kaupat epäilevät, että niille tullaan tarjoamaan vakiomuotoista sopimusta.

Kaupan liitto haluaa, että tilitysajat säilyvät debit-maksamisessa yhtä lyhyinä kuin ne nykyisin ovat. Sopimuksenvaraisuudesta mahdollisesti aiheutuva tilitysaikojen pidentyminen voisi aiheuttaa kaupalle lisärahoitustarpeita ja kasvavia kustannuksia.

Kaupan liiton mukaan positiivista esityksessä on se, että kauppias voi periä asiakkailtaan kortin käyttämisestä aiheutuvat todelliset kustannukset tai antaa alennusta tietyn maksuvälineen käyttämisestä. Tämän ennakoidaan lisäävän eri maksutapojen hintojen läpinäkyvyyttä sekä kilpailua ja alentamaan myös korttimaksujen provisioita.

Lähteet: YLE Uutiset