Teatterikorkeakoulussa promovoitiin ensimmäiset tohtorit

Teatterikorkeakoulu aloittaa viimeisenä yliopistona Suomessa tohtoripromootio-perinteen. Samalla teatterikorkeakoulu juhlistaa 30-vuotista taivaltaan yliopistona. Rehtori Paula Tuovisen mukaan akateemista perinnettä on sovellettu taideyliopistoon sopivaksi. Tiedeyliopistossa promootio on erääläinen rituaali ja esitys, ja teatterikorkeakoulussa esitys on arkipäivää, Tuovinen sanoo.

kulttuuri
Ohjaaja Jouko Turkka ja professori Juha Varto tohtorinhatut päässään.
Hannele Kurkela / Yle

Teatterikorkeakoulun promootioakti on perinteinen. Sieltä löytyvät tohtorin hatut ja diplomit ja airueiden nauhat, mutta ei kuitenkaan miekkoja. Teatterikorkeakoulun promootiossa ei myöskään mennä kirkkoon, eikä promootiopäivällisillä pidetä puhetta naiselle vaan puhe taiteelle, kertoo Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen.

Perjantain tilaisuus käynnistyi teatterikorkeakoululaisten esityksellä, jossa hieman pölyyntyneet menneen ajan akateemikot ideoivat aihetta taiteelliselle tutkimukselle.

Paino tutkimuksen taiteellisuudelle

Osana seremoniaa presidentti Tarja Haloselle myönnettiin teatteritaiteen kunniatohtorin arvonimi hänen ansioistaan teatteritaiteen ahkerana ja kannustavana katsojana sekä urastaan teatteri-, kulttuuri- ja järjestövaikuttajana.

Kunniatohtorin arvo myönnettiin myös tanssitaiteilija Deborah Haylle, ohjaaja Kaisa Korhoselle, ohjaaja Jouko Turkalle, professori Juha Vartolle ja valo- ja äänisuunnittelija Ilkka Volaselle. Lisäksi 17 tohtoria promovoitiin.

Jatkotutkimusta teatterikorkeakoulussa on tehty jo kahdenkymmenen vuoden ajan, muun muassa tanssista ja näyttelijöiden arjesta. Tutkimuksella pyritään tekemään taiteilijoiden tieto näkyväksi, sanoo rehtori Paula Tuovinen.

- Jatkossa painotamme tutkimuksen taiteellisuutta. Täytyy olla taitelijauraa taustalla, jotta voisi reflektoida ja selventää taidetta muulle yhteiskunnalle, selvittää Tuovinen.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Marija Skara